Varpu, Vaula

Viihde

Täpötäysi Tavastia kokoontui juhlistamaan Jukka Virtasta: "Olen ihan liikuttunut"

Julkaistu:

tribuutti
Täysi sali ihmisiä kokoontui sunnuntai-iltana juhlistamaan viihdelegenda Jukka Virtasen pitkää uraa.
Raittius- ja urheiluseura Zoomi järjesti Tavastialla sunnuntaina 27. syyskuuta Jukka Virtasen Veikeimmät veisut -konsertin.

Tapahtumassa nähtiin esityksiä useilta pitkän linjan näytelijöiltä ja artisteilta.

Yleisössä oli viihdelegenda Jukka Virtasen sukulaisia ja ystäviä, sekä iso joukko näyttelijöitä ja muusikoita.

Virtanen itse saapui paikalle vaimonsa Liisa Virtasen kanssa. Pariskunta oli silmin nähden otettu paikalle kerääntyneestä ihmismäärästä ja konsertin järjestämisestä.

– Olen ihan liikuttunut, Jukka Virtanen sanoi Ilta-Sanomille ennen konsertin alkua.

Liisa-vaimo oli onneksi varautunut tilaisuuteen nenäliinoin. Myös Jukka itse aikoi nousta konsertin lavalle.

– Mielelläni menen lavalle, tuskin jaksan odottaa! Virtanen intoili.

Viime vuodet eturauhassyöpää sairastanut Jukka Virtanen vaikutti energiseltä ja hyväkuntoiselta, ja sitä vakuutti myös Jukan vaimo Liisa.

– Kyllä se kirjoittaa vielä! Se on hyvässä kunnossa, vastasi Liisa miehensä puolesta siihen, syntyykö maestron kynästä kenties vielä uusia kappaleita.

Ensikohtaaminen Tavastialla

Jukka ja Liisa Virtaselle Tavastian konsertti on erityisen merkityksellinen myös yhteisen historian takia.

– Tää on tärkeä paikka meille, me täällä tavattiin ensimmäistä kertaa, Jukka Virtanen kertoi.

– 58 vuotta sitten! Liisa-vaimo vahvisti vieressä.

Huumori on edelleen selkeästi läsnä toistensa puheita leikkisästi täydentävän pariskunnan elämässä.

– Säikähdin oikein, kun toi näytti mieltään ja mä annoin sille puhelinrahan, että soita mulle ja toi meni ja osti sillä sämpylän! Virtanen jatkoi ensikohtaamisen muistelua päätään puistellen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

    3. 3

      Onko tässä Idols-koelaulujen kiusallisin tilanne? Mira, 20, yrittää anella tiensä jatkoon – ”Tämä ei ole huutokilpailu”

    4. 4

      Autoliitto tyrmää Trafin kampanjan: ”Eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

    5. 5

      Venäjän maahanlaskujoukkojen komentaja vakavassa kolarissa – hurja video autokolonnan riskiohituksesta julki

    6. 6

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    10. 10

      Mitä Fortum haluaa Uniperista? Analyytikko: Venäjän ja Ruotsin voimalaitoksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    7. 7

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    8. 8

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    9. 9

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuella – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    10. 10

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

    3. 3

      Onko tässä Idols-koelaulujen kiusallisin tilanne? Mira, 20, yrittää anella tiensä jatkoon – ”Tämä ei ole huutokilpailu”

    4. 4

      Autoliitto tyrmää Trafin kampanjan: ”Eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

    5. 5

      Venäjän maahanlaskujoukkojen komentaja vakavassa kolarissa – hurja video autokolonnan riskiohituksesta julki

    6. Näytä lisää