Alvar, Auno

Viihde

Kuningatar Silvia iloitsee lastenlapsistaan – paljasti kuningasperheen kesäperinteen

Julkaistu:

Kuninkaalliset
Kuningatar edustaa Ruotsia ja hyväntekeväisyysjärjestöään parhaillaan New Yorkissa.
Maailman johtajia kokoontui perjantaina New Yorkissa, ja mukana on myös Ruotsin kuningatar Silvia, joka edustaa paitsi maataan myös perustamaansa World Childhood Foundationia.

Myös prinsessa Madeleinen oli määrä matkustaa äitinsä kanssa New Yorkiin, mutta hän jättäytyi matkalta viime hetkellä ja jäi Lontooseen hoitamaan kesäkuussa syntynyttä Nicolas-poikaansa.

– Hän on hyvin surullinen ja toivoi viimeiseen saakka, että voisi tulla. He voivat hyvin, mutta hän ei voinut jättää pientä miestään, hän on vain kolmen kuukauden ikäinen, se olisi ollut liian vaikeaa hänelle (Madeleinelle), kuningatar selitti ruotsalaislehti Expressenille.

Kuningatar Silvialla on nyt kaikkiaan kolme lastenlasta: kruununprinsessa Victorian 3-vuotias tytär Estelle ja Madeleinen vuoden ikäinen Leonore sekä kuopus Nicolas.

Taannoin myös julkistettiin Victorian odottavan toista lastaan, joten Silviasta tulee pian mummo jo neljännen kerran. Expressen uteli kuningattaren tunnelmia isoäitiydestä.

– Kesäisin olemme kaikki yhdessä ja silloin meillä on lastenlasten kanssa pienenä perinteenä mennä keräämään munia kanalasta sekä tervehtimään kanoja ja hevosia. Se on meistä mummoista todella hauskaa – saada viettää aikaa lastenlasten kanssa. Meillä on ollut todella kivaa yhdessä nyt kesällä, kuningatar iloitsi.

– Kaikki lapsemme voivat hyvin, myös kruununprinsessa, ja odotamme paljon tulevaa lasta, hän lisäsi.

Koko kuningasperhe on jo aiemmin iloinnut Victorian ja Danielin tulevasta perheenlisäyksestä. Innoissaan on myös tuleva isosisko Estelle.

– On itsestään selvää, että hän odottaa pienen sisaruksen saamista, vaikka hän ei ehkä vielä kunnolla ymmärräkään, mitä se merkitsee, hovin tiedottaja Margareta Thorgren on kertonut.

– Hänellä on valtavan hieno suhde serkkuihinsa, joten sisaruksen saamisesta tulee prinsessalle erityisen jännittävää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    3. 3

      Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

    4. 4

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    5. 5

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    6. 6

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    7. 7

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    8. 8

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    9. 9

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    10. 10

      Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    9. 9

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    3. 3

      Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

    4. 4

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    5. 5

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    6. Näytä lisää