Sami, Samuli

Viihde

Prinsessa Estelle hurmaa perhepotretissa – äiti ja tytär edustavat sävy sävyyn

Julkaistu:

kuninkaalliset
Ruotsin Kuningashuone on julkaisi kauniin perhepotretin kruununprinsessaparista.
Hovi julkaisi virallisilla sivuillaan perhepotretin kruununprinsessaparista, uutisoi ruotsalaislehti Expressen tiistaina.

Kuvassa kruununprinsessa Victoria, prinssi Daniel sekä prinsessa Estelle hymyilevät yhteiskuvassa onnellisen näköisinä.

Eloisa kolmevuotias prinsessa on ottanut molempia vanhempiaan käsistä kiinni ja näyttää siltä, että olisi valmiina pinkaisemaan juoksuun.

Victoria oli valinnut itselleen sekä tyttärelleen ylleen tummansinistä.

Pieni prinsessa saa kohta leikkikaverin, sillä kruununprinsessa Victoria julkisti syyskuun alussa odottavansa toista lastaan. Perheenlisäystä on odotettavissa ensi vuoden maaliskuussa.

Koko perhe on tulevasta pienokaisesta onnessaan.

– Tuntuu todella hienolta. Nyt saamme pitää vain peukkuja pystyssä, että kaikki menisi hyvin, prinssi Daniel sanoi Aftonbladetille raskausuutisen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. 6

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    9. 9

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    10. 10

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    5. 5

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    6. Näytä lisää