Alma

Viihde

Valikko

Ben Affleck ja Matt Damon etsivät tähteä HBO:n realitysarjassa

Julkaistu:

Tv-lehti arvioi
Nuoret ohjaajakyvyt saavat elämänsä tilaisuuden Project Greenlight -sarjassa.
Project Greenlight, HBO Nordic (uusi jakso aina maanantaisin)

Realitysarja Project Greenlight on saanut neljännen kauden kymmenen vuoden tauon jälkeen. Viikko sitten alkaneella kaudella etsitään amatöörihakijoiden joukosta luovaa hahmoa, jonka tehtävänä on ohjata täyspitkä komediaelokuva. Ei ihan helppoa!

Ei etenkään, kun heti alkuun pitäisi rennosti treffata sellaiset leffataivaan starbat kuin Matt Damon ja Ben Affleck. Heput ovat sarjan tuottajia ja henkisiä isiä. Monelle kokelaalle on mennä hermostuksen pupu pöksyyn jo ensi tapaamisella, ja ote lipsuu palvonnan puolelle.

Sarjan alussa hakijoiden lähettämien, itse tekemien lyhytelokuvien myötä valikoidaan kymmenen ehdokkaan joukko. Valintatiimissä ovat Damonin ja Affleckin ohella mukana muun muassa Farrellyn veljekset Peter ja Bobby, miehet Nuija ja tosinuija -elokuvien takana. Kymmenen loppukilpailijaa kutsutaan Los Angelesiin työhaastatteluun.

Jo alkumetreillä röyhkeimmät ryhtyvät hyppimään konkariammattilaisten varpaille. Mattista ja Benistä se on hulvatonta.

Mukana on monenlaista yrittäjää, ohjaajaparia, omalaatuista visionääriä. Kaikille ei ole itsestään selvää se, että aikeena on tehdä viihdytyskomedia. Jo alkumetreillä röyhkeimmät ryhtyvät hyppimään konkariammattilaisten varpaille. Mattista ja Benistä se on hulvatonta.

Tulevan elokuvan päärahoittaja on itse HBO, jolla on kaunis ajatus: tukea uusia, nousevia elokuvantekijäkykyjä. Budjetista vastaavalla tuottajalla Effie Brownilla on haaste saada voittaja ideoineen pysymään rahallisessa ruoduissa. Effien räiskyvä persoonallisuus tuo mukaan lämmintä huumoria.

Charmikkaat silmänilot Matt Damon ja Ben Affleck taas tuovat ohjelmaan sen kaipaaman tähtilisän. Elokuvanteko on rankkaa puurtamista, joten julkkisnäyttelijöiden tukemisella on suuri psykologinen arvo.

Mikäli voittaja sellaista kaipaa. Sarjan alkumetreillä jo huomataan, että amatöörienkin joukosta voi löytyä hahmoja, jotka ovat kuin itsetietoisiksi ohjaajaguruiksi syntyneitä. Jatkoa jää seuraamaan koukuttuneen innostuneena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    2. 2

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    5. 5

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    6. 6

      Herttuatar Camilla avautui harvinaisessa haastattelussa – vietti kokonaisen vuoden lukkojen takana 90-luvulla: Näin hän selvisi

    7. 7

      Matti Kyllönen huolissaan onnettomuuteen joutuneesta JJ Lehdosta – ”Näin pahaa en muista aikoihin”

    8. 8

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    9. 9

      Nuorukainen hukkui rantaveteen Pyhäjärvellä

    10. 10

      Trumpin ensimmäinen ulkomaanmatka oli onnenpotku netin vitsiniekoille – Nämä meemit syntyivät presidentin kiertueesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    4. 4

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    2. 2

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Asiantuntijat kertovat: Tällaiset mökit ovat nyt arvossaan – etäisyys voi ratkaista kiinnostuksen

    5. 5

      Raju lausunto Merkeliltä: Yhdysvallat ja Britannia eivät enää luotettavia kumppaneita

    6. Näytä lisää