Signe, Varma

Viihde

Herttaisesta nuoresta lääkäristä Linnan juhlien kaunottareksi – näin Päivi Räsänen on muuttunut

Julkaistu:

Noinko minä sanoin?
Sunnuntai-liitteen sarjassa ihminen kertaa vanhoja sanomisiaan ja pohtii, onko mikään muuttunut. Vieläkö Päivi Räsänen pitää sunnuntait vapaata töistä? Entä vieläkö hän uskoo, että pahimmat uhat liittyvät alkoholiin?
Päivi Räsänen 5/1997: ”Neuvostoliiton aikoina Suomen ihmisoikeusarvosteluja rajasi Moskovan haluttomuus nähdä vikaa muissa kuin länsivaltojen ihmisoikeuksissa. Nyt tällaisia rajoja ei enää ole – uusi rajoitus taitavat olla kaupalliset intressit. Herää kysymys, onko oikein ostaa tilauksia vaikenemalla kidutuksista ja demokratian puutteesta.” (Ilta-Sanomien yleisönosastolla 2.5.1997)

Räsänen nyt: En muista tämän kommentin asiayhteyttä, mutta onhan tämä nyt entistä ajankohtaisempaa. Olemme osana Euroopan Unionia vastanneet talouspakotteilla Venäjän toimiin Ukrainassa, jossa loukattiin itsenäisen kansakunnan oikeutta suojella omia rajojaan. Ihmisoikeusnäkökulma on muutenkin otettu entistä vahvemmin esiin kauppapolitiikassa.

Päivi Räsänen 10/2003: ”Avioliitossa seksissä on sallittua kaikki, missä ei vahingoiteta toista ihmistä.” (Ilta-Sanomat 4.10.2003)

Räsänen nyt: Tämän kommentin takana on ajatus siitä, että seksuaalisuus on hieno elämän rikkaus, josta on avioliitossa lupa nauttia täysillä. Samalla linjalla olen edelleen.

Päivi Räsänen 10/2003: ”Usko ei ole viime kädessä omista epäilystä tai ajatuksista kiinni. Uskon, että Jumala hoitaisi senkin tilanteen. Tuollaisia ajatuksia voisi kyllä tulla eteen.” (Räsäsen vastaus kysymykseen, mitä tapahtuisi, jos hän huomaisi yhtäkkiä, ettei enää usko Jumalaan. Ilta-Sanomat 4.10.2003)

Räsänen nyt: Tässä vastauksessa toteutuu Lutherin opetus: ”Minä uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin välityksellä.” Luotan siihen, että Jumala on uskollinen vaikka minä olisin uskoton – usko Jumalaan ei ole oma aikaansaannokseni vaan Pyhä Henki on sen synnyttänyt. Siksi se kestää epäilytkin.

Päivi Räsänen 3/2003: ”Vaikka nahka kovettuu, hyökkäyksiin ei koskaan kokonaan turru.” (Räsänen kommentoi jouduttuaan uhkailujen ja törkykirjeiden kohteeksi. Ilta-Sanomat 1.3.2003)

Räsänen nyt: Tämäkin on edelleen totta. Ilkeät sanat satuttavat edelleen, vaikka niitä osaisi ennakoida. Toisaalta on parempi jättää somepalstat lukematta, jotta ei tarvitse kovettaa itseään.

Päivi Räsänen 7/2005: ”Samalla lailla, kun musiikkia voidaan käyttää Jumalan kunniaksi, sitä voidaan käyttää sielun vihollisen asialla. Pahuuden ihannointi on tuhoisaa. Yhteiskunnassa on liikaa tuskaa.” (Räsänen vierailtuaan Tuska-festivaaleilla. Helsingin Sanomat 17.7.2005)

Räsänen nyt: En ole muuttanut ajatteluani. Musiikki on väline, jota voidaan käyttää moneen tarkoitukseen. Maailmassa on paljon tuskaa ja kärsimystä, jota toki taiteen keinoin voidaan käsitellä, mutta pahuuden ihannoinnin sijaan tarvitaan rakkauden ja hyvyyden sanomaa.

Päivi Räsänen 1/2007: ”Sunnuntait pidän pääsääntöisesti vapaina politiikasta, silloin olemme perheen kanssa, käymme kirkossa ja teemme, mitä mieleen tulee.” (Ilta-Sanomat 5.1.2007)

Räsänen nyt: Tämä on ollut periaatteeni, jonka voimalla olen jaksanut pitkiä työpäiviä. Uskon, että olen tehokkaampi työssäni, kun varaan sunnuntait levolle. Vain hyvin poikkeuksellisesti otan kalenteriini mitään merkintöjä sunnuntaille.

Päivi Räsänen 7/2011: ”Pahimmat uhkamme ovat arkisia. Pahoinpitelyrikosten määrä on kasvanut, ja niistä suurin osa on tehty humalassa. Myös lasten kaltoin kohtelemiseen liittyy lähes aina alkoholi. Uhkana on myös nuorten syrjäytyminen.” (Ilta-Sanomat 9.7.2011)

Räsänen nyt: Humalajuominen on merkittävin turvallisuusuhkamme, esimerkiksi riskitekijänä väkivaltarikollisuuden takana. Noin 80 prosentissa henkirikoksista on mukana alkoholi. Lasten ja nuorten syrjäytymisen takana on usein joko perheen tai nuoren itsensä alkoholin käyttö.

Päivi Räsänen 2/2007: ”Tämä on ehdottomasti vastuullista. Paras ratkaisu on panostaa Suomen tulevaisuuden tekijöihin, eli lapsiin, ja kansanterveyteen. Tuottavuus kasvaa, kun terveys kasvaa.” (Räsäsen vastaus kysymykseen, onko velaksi eläminen vastuullista., Helsingin Sanomat 28.2.2007)

Räsänen nyt: Velaksi eläminen ei ole vastuullista, sillä siinä syödään lasten ja lastenlasten pöydästä. Edelleen allekirjoitan sen, että lapsiin ja terveyteen panostaminen on vastuullista tulevaisuuspolitiikkaa. Sillä lisätään tuottavuutta ja vähennetään menoja.

Päivi Räsänen 10/2010: ”Suomi ei voi ottaa kaikkia maailman pakolaisia. Sopeutumisen kannalta olisi järkevää valikoida sellaisia ryhmiä, jotka kulttuurisesti ja uskonnollisesti sopeutuvat tänne, eli asettaa etusijalle esimerkiksi vainotut kristityt. Vaikka heidät siirrettäisiin eri puolille Suomea, kuten Etelä-Pohjanmaalle tai Etelä-Karjalaan, he integroituvat nopeasti, kun he löytävät seurakuntayhteisön. Siellä heidät otetaan hyvin vastaan vainottuina kristittyinä.” (Ylioppilaslehti 29.10.2010)

Räsänen nyt: Meillä on hyviä kokemuksia esimerkiksi Sudanin tai Myanmarin vainottujen kristittyjen sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Ihmisten välisellä ystävyydellä on suuri merkitys sopeutumisessa ja yhteinen usko yhdistää ihmisiä – kantasuomalaisia ja pakolaisia. On huomattava, että en puhu tässä turvapaikanhakijoista, joita ei tietenkään voida valikoida, vaan kiintiöpakolaisista, jotka Suomi joka tapauksessa valikoi kymmenien miljoonien pakolaisten joukosta suoraan leireiltä. Olen edelleen samalla linjalla – on myös pakolaisten etu, että he pääsevät sellaiseen yhteiskuntaa, johon heidän on helppo sopeutua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    3. 3

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    4. 4

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. 6

      Miestä puukotettiin Helsingin Kontulassa – tekijä pakeni paikalta

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Suomalais­miljonääri jätti ilmoittamatta kymmeniä­tuhansia euroja ulkomailta saamiaan tuloja – välttyi veropetos­syytteeltä

    9. 9

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    10. 10

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    7. 7

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    10. 10

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    3. 3

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    4. 4

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. Näytä lisää