Mauno, Maunu

Viihde

Anna: Anu Saagim jätti poikansa äitinsä kasvatettavaksi: ”Kadehdin heidän välejään”

Julkaistu:

uranainen
Ristomatti Ratian puolisona Suomessa tunnettu Anu Saagim kertoo Anna-lehden haastattelussa jättäneensä Robin-poikansa pienenä äitinsä hoidettavaksi, vaikka lapsi oli haluttu.
Virolaisen Elu24-verkkolehden päätoimittaja Anu Saagim ei ole koskaan häpeillyt puhua suoraan elämästään, ei onnistumisistaan mutta ei myöskään vaikeista valinnoistaan.

Uusimman Anna-lehden haastattelussa Saagim kertoo hänen ja Ristomatti Ratian pojan Robinin olleen erittäin toivottu. Tästä huolimatta Saagim keskittyi pian lapsen saamisen jälkeen uransa rakentamiseen.

– Tein silti aivan samanlaisen ratkaisun kuin oma äitini aikoinaan: annoin lapseni isoäidin eli oman äitini huolehdittavaksi ja kasvatettavaksi, jotta pystyin kehittymään töihini, Saagim kertoo.

– Virallisesti Robin asui yhä luonani, mutta käytännössä äitini hoiti häntä eniten, sillä olin paljon pois kotoa muun muassa työmatkojen takia.

Äitinsä avuksi Saagim kertoo palkanneensa kodinhoitajan. Välejään nyt 16-vuotiaan poikansa kanssa hän kuvailee kuitenkin hyviksi.

– Meillä on hyvä välit, mutta isoäitinsä kanssa pojallani on vielä syvällisempi suhde. Kadehdin toisinaan heidän läheisiä välejään.

Saagim ja Ratia ovat aina kertoneet avoimesti, kuinka lapsi oli nimenomaan Saagimin toive. Saagimia 20 vuotta vanhemmalla Ristomatti Ratialla oli edellisestä liitostaan lapsia, eikä hän halunnut osallistua aktiivisesti nuorimman lapsen kasvatukseen.

Anna-lehden haastattelussa Saagim kuvailee Ristomatti Ratiaa ensimmäiseksi mieheksi, jonka kanssa hän avioitui rakkaudesta.

Kahta ensimmäistä avioliittoaan Saagim on kuvaillut keinoksi päästä pois silloisesta Neuvostoliitosta. Ensimmäinen liitto suomalaismiehen kanssa päättyi nopeasti eroon.

– Sitten sain päätöksen, että minut oli karkotettu takaisin Neuvostoliittoon. Päätin lähteä karkuun Ruotsiin. Minulle luvattiin töitä, mutta voidakseni muuttaa sinne minun piti mennä naimisiin ruotsalaisen kanssa. Tuleva työnantajani tiesi jo sopivan miehen, Saagim kertoi vuonna 2009 Ilta-Sanomien haastattelussa.

Samassa haastattelussa Saagim antoi miehelleen tunnustusta.

– Hän ei ole koskaan yrittänyt muuttaa minua, vaikka hänen edelliset naisensa ovat olleet minuun verrattuna hyvin puhtoisia ja viileitä.

Päivitys: Lisätty sitaatti isoäidin ja pojan suhteesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    4. 4

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    5. 5

      Turku suree illalla näyttävästi – Aurajoen ylittävä silta valaistaan Suomen lipun väreihin

    6. 6

      Poliisi Virolahden suuroperaatiosta: Liittyy vakavaan väkivaltarikokseen, epäillyt karkuteillä

    7. 7

      Turvatoimia lisätty Turusta lähtevillä laivoilla – kaikille matkustajille sataprosenttinen turvatarkastus

    8. 8

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    2. 2

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    5. 5

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    6. 6

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    9. 9

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    10. 10

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    2. 2

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    3. 3

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    4. 4

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    5. 5

      Turku suree illalla näyttävästi – Aurajoen ylittävä silta valaistaan Suomen lipun väreihin

    6. Näytä lisää