Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Viihdelehti töppäsi – Monty Python –mies vastasi: ”Anteeksi, että olen kuollut”

Terry Gilliam ei ole kuollut – hän vain lepää. Variety-viihdelehdelle sattui kiusallinen moka, kun kulttikoomikon nekrologi lipsahti julki.
Lehti julkaisi virheellisen uutisen, jonka mukaan elokuvaohjaaja ja Monty Pythonista tuttu koomikko Terry Gilliam olisi kuollut. Kyseessä oli ilmeisesti valmiiksi kirjoitettu kuolinuutinen, joka lipsahti vahingossa lehden verkkosivuille ennen aikojaan.

Myöhemmin lehti pahoitteli virhettään.

Gilliam, 74, toimi maineelleen uskollisesti ja suhtautui tapaukseen huumorilla. Gilliam julkaisi keskiviikkona Facebook-sivullaan kuvan, jossa hän makaa kuvitteellisella kuolinvuoteellaan. Kuolinvuoteen äärellä istuskeleva hahmo pitelee kylttiä, jossa lukee: ”Hän oli vain 30! Varietyn huonot arvostelut vanhensivat häntä”.

– Pyydän anteeksi, että olen kuollut, Gilliam aloittaa päivityksensä.

I APOLOGIZE FOR BEING DEAD especially to those who have already bought tickets to the upcoming talks, but, Variety has...

Posted by Terry Gilliam on 9. syyskuuta 2015

Gilliam kirjoittaa olevansa pahoillaan etenkin niiden puolesta, jotka ovat jo ostaneet lippuja hänen julkisiin esiintymisiinsä. Gilliam promotoi parhaillaan Gilliamesque-nimistä omaelämäkertaansa.

Myös fanit ovat kommentoineet tapahtumaa Facebookissa ja Twitterissä, tietysti pilke silmäkulmassa.

– Sinun olisi pitänyt odottaa ja antaa lausuntosi kolmantena päivänä. Olisimme halunneet nähdä Gilliamin toisen tulemisen, kirjoittaa Lorenzo Alberto Ramirez Facebookissa.

– Ei, ei hän ole kuollut, hän vain lepää, vastaa Cris Welti mukaillen Monty Pythonin tunnettua ”kuollut papukaija” –sketsiä.

– Ainoa asia, joka (voi) tappaa Terryn, on todella iso jalka, arvelee puolestaan John Steele. Koomikkoryhmän symboliksi muodostunut jättijalka näkyy muun muassa Monty Python's Flying Circus -sarjan alkutunnuksessa.

Michelle Milliken taas läksytti Twitterissä Terry Gilliamin ”tappajaa” faneille tutulla solvauksella:

– Äitisi oli hamsteri ja isäsi haisi seljanmarjoilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    2. 2

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    3. 3

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. 6

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Jenni Haukio tyylikkäänä sammaleenvihreässä iltapuvussa – upeaa pukuloistoa juhlapäivällisellä

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Pelastaja ilmaantui – Toni Niemisen olympiamitalit poistettiin huutokaupasta!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    6. 6

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    10. 10

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    2. 2

      Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

    3. 3

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    6. Näytä lisää