Ritva

Viihde

Valikko

Marion Rung, 69, suhteestaan 22 vuotta nuorempaan aviomieheensä: ”Olen rohkeampi”

Julkaistu:

Ikisuosikki
Joulukuussa 70 vuotta täyttävä laulajatar Marion Rung kiittää aviopuolisoaan siitä, että on nykyään aiempaa rohkeampi.
Ikisuosikki Marion Rung on yhä kotimaisen musiikkitaivaan tuikkiva tähti. Hän on viihdyttänyt suomalaisia yli 50 vuotta ja virtaa riittää. Joulukuussa Marion täyttää kunniakkaat 70 vuotta. Syntymäpäivien ympärille on suunniteltu paljon erilaisia tapahtumia.

– Luvassa on suuri konserttikiertue, mutta ei konserttitalossa. Palaan osaksi juurilleni, sillä pidän Helsingin hotelli Kalastajatorpalla illalliskonsertin, Marion kertoo Tainola Show’ssa ISTV:ssä.

Kalastajatorpan Pyöreässä salissa Marion on kuin kotonaan. Hän oli aikoinaan ravintolakonserttien uranuurtaja. Nyt on luvassa peräti 70 minuuttia taattua Marionia vanhoine ja uusine hitteineen.

– On ihana mennä takaisin Torpalle. Minulla on jo nyt nostalginen tunne niin tulevasta illasta kuin kiertueesta. Ne merkitsevät minulle todella paljon, hän kiittelee vakaata suosiotaan.

Marionilla on niin huikea ura takanaan, että ensimmäisen kerran hänen muistelmansa julkaistiin jo kymmenen vuotta sitten. Nyt ne on päivitetty uuteen, Aidosti Marion -elämäkertaan.

– Ihminen on sama, mutta tällä kertaa minun ”ääntäni” ja ajatuksiani on kirjassa enemmän, hän selittää Tainola Show’ssa.

Marion nousi suomalaisten tietoisuuteen laulettuaan 1962 kappaleen Tipi-tii. Sen jälkeen oli vientiä, mutta parikymmentä vuotta myöhemmin oli hieman hiljaisempaa. Tuolloin Marionilla oli pieni lapsi, joka oli ykkösasia. Nyt Nina-tytär on jo 32-vuotias.

– Ryhtyessäni jälleen keikkailemaan enemmän, Nina kulki mukana. Hän odotteli äitiä hoitajan kanssa takahuoneissa.

Vuosikymmenten varrella Marion on noussut Saksan hittilistoille. Marionin hitistä El Bimbosta tuli jättimenestys.

– Tuohon aikaan mietin mahdollista muuttoa Saksaan. Minulla oli perhe täällä samoin kuin hyvä ura, joten asia jäi ajatuksen tasolle.

Marion palkittiin Sopotin laulufestivaaleilla Hyvästi yö -kappaleensa ansiosta. Lisäksi laulaja on saanut lukuisia muitakin palkintoja samoin kuin kultalevyjä sekä timanttilevyn.

– Olen ollut urallani onnekas, yli 400 laulua levyttänyt Marion sanoo vaatimattomasti.


Yksi laulajan taipaleen kohokohdista oli Leidit lavalla -kiertue. Marionin lisäksi kiertueella olivat mukana Paula Koivuniemi, Katri Helena ja Lea Laven.

– Se oli yksi urani kohokohdista. Tykkäsin tehdä heidän kanssaan töitä.

Ei Marionin elämä kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista ole ollut. Ura on vaatinut yksityiselämältä paljon. Hän on yrittänyt panostaa perhe-elämään ja pyrkinyt pitämään työnsä ja yksityiselämänsä tasapainossa.

 

”Työelämässäkin on ollut vaikeuksia. Ei ole aina mennyt, kuten on kuvitellut, odottanut tai toivonut.”

– Olen mielestäni onnistunut aika hyvin. Toki avioero on aina kriisi, se pysäyttää. Elämän joutuu eron jälkeen ikään kuin rakentamaan uusille palikoille.

– Työelämässäkin on ollut vaikeuksia. Ei ole aina mennyt, kuten on kuvitellut, odottanut tai toivonut. Esimerkiksi jokin levy ei olekaan saanut toivottua vastaanottoa, hän tunnustaa.


Optimistiksi itseään luonnehtiva Marion sanoo, että hänen on pitänyt osata muuttua. Marion on hypännyt rohkeasti vauhtiin mukaan. Hän tietää, ettei artisti voi jäädä paikalleen surkuttelemaan.

 

”Musiikkimaailma itsessään on mielestäni raaistunut. Me vanhat starat saimme kasvaa rauhassa. Ei meitä laitettu mihinkään muottiin,kuten nykyään tehdään.”

Rung on seurannut myös nykyisen musiikkimaailman menoa. Ryhtyessään puhumaan siitä hän pudistaa päätään.

– Seuraan nuorten musaa ja kuuntelen heidän levyjään, joten olen ajassa kiinni sekä tietoinen uusista artisteista. Musiikkimaailma itsessään on mielestäni raaistunut. Me vanhat starat saimme kasvaa rauhassa. Ei meitä laitettu mihinkään muottiin, kuten nykyään tehdään. En ehkä kestäisi sitä julkisuutta, mihin nykyartistit joutuvat.

– Uusilla laulajilla on oltava voimakas luonne. Heidän on uskottava itseensä ja siihen, mitä he ovat, etteivät muut pääse heitä kauheasti muuttamaan. Toki kannattaa kuunnella ympäristöä, mutta lopullinen päätös on aina tehtävä itse.

– En olisi kestänyt nuorena tyttönä tätä kertakäyttökulttuuria, sen verran herkkä olen, Marion miettii.


Marion on alati uudistunut. Hän elää nyt uudessa avioliitossa ja kehuu miestään Kallea.

– Kalle on tuonut minulle rohkeutta toteuttaa työssäni muutamia asioita, joihin en olisi aikaisemmin uskaltautunut. Viime konserttikiertueella hän antoi minulle muutamia hyviä musiikillisia ideoita, mutta itse olen kuitenkin se, joka suunnittelee ohjelmiston.

– Uusin sinkkuni Yhteenluodut on sellainen, jossa koen uusiutuneeni laulajana ja olen tässä päivässä kiinni. On uskallettava tarttua uusiin haasteisiin ja katsoa, miten ihmiset suhtautuvat.

Marion sanoo, että elämä nuoremman miehen kanssa auttaa katsomaan maailmaa välillä nuoremmin silmin. Hän myös toivoo, että voi antaa omaa elämänkokemustaan Kallelle.

Pariskunnalla on 22 vuotta ikäeroa.

– Elämme melkein 24/7 yhdessä, normaalia perhe-elämää, mutta annamme toisillemme myös omaa aikaa. Minä esimerkiksi tykkään kävellä yksin kaupungissa tai tavata kavereitani, käydä syömässä ja jutella elämästä. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan viettämään kerran viikossa sellaisen Marion ja Kalle -päivän. Tuolloin emme juttele töistä, vaan käymme syömässä, kävelemässä tai nautimme vain yhteisestä vapaasta.

Ennen Kallea Marion eli pitkään traagisesti syöpään menehtyneen Tapani Jaakkolan kanssa. Tapanin kuolema vuonna 2006 oli kova kolaus.

– Lapseni syntymä ja mieheni kuolema muuttivat elämäni täysin, hän myöntää.

– Molemmat ovat asioita, jotka laittavat elämänarvot uudelleen priorisoitaviksi. Ennen näitä kokemuksia menin enimmäkseen minä edellä. Lapsen syntyminen ja avopuolison kuolema muuttivat arvomaailman järjestystä.


Marionin syksyyn kuuluu myös uuden levyn julkaiseminen. Hän kertoo, että lauluissa on moderni ote.

– Olen onnekas, että vielä 54 vuoden jälkeen ihmiset tulevat kuuntelemaan minua. Onneksi aloitin laulamisen aikana, jolloin sai olla oma itsensä eikä kukaan pakottanut johonkin tiettyyn muottiin. Olen saanut rauhassa kypsyä ihmisenä ja esiintyjänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      F1-mestarille ikävä takaisku – putoaa takariviin Monacossa

    7. 7

      Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

    8. 8

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    9. 9

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    10. 10

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. Näytä lisää