Pasi

Viihde

Valikko

Laulaja Bruce Dickinson epäilee: Kurkkusyöpä ehkä suuseksistä

Julkaistu:

rokkarilegenda
Iron Maiden -yhtyeen laulaja valistaa miehiä papilloomaviruksesta.
Suomessakin huippusuositun Iron Maiden -yhtyeen keulakuva Bruce Dickinson ilmoitti toukokuussa saaneensa terveen paperit sen jälkeen, kun häneltä löydettiin alkuvuodesta kurkkusyöpä.

Nyt 57-vuotias Dickinson puhui syövästään vieraillessaan OpieRadio -kanavan haastattelussa tiistaina. Laulaja kertoi, että kurkusta löytynyt kyhmy on saattanut saada alkunsa papilloomaviruksesta, joka on yleisin pääasiassa sukupuoliteitse välittyvä virus.

Brittilehti Mirrorin mukaan Dickinson ei suoraan syyttänyt suuseksiä syövästään, mutta totesi viruksen leviävän helposti naisilta miehille suuseksin aikana.

– Kaikki naureskelivat Michael Douglasille, kun hän puhui asiasta, mutta totuus on, että tämä on vakava asia, josta ihmiset eivät tiedä paljoakaan, Dickinson sanoi.

Myös näyttelijä Michael Douglas antoi vuonna 2013 lausuntoja, joissa hän epäili syöpänsä saaneen alkunsa juuri suuseksistä.

Dickinson sanoo sukupuoliteitse leviävän papilloomaviruksen sekä kurkku- ja suusyöpien yhteyden olevan jostain syystä nimenomaan miesten ongelma.

– En halua olla epäkunnioittava, mutta luulisi, että tätä esiintyisi runsaasti lesboilla, mutta niin ei ole. Miehet sairastuvat 25 prosenttia todennäköisemmin. Kukaan ei tiedä miksi, mutta jostain syystä yli 40-vuotiaat miehet altistuvat tälle. Virus jättää jälkeensä geneettisen koodin, joka laittaa syövän alulleen.

Naisilla papilloomavirus aiheuttaa muun muassa kohdunkaulan syöpää.

Dickinson on aiemmin kertonut, että häneltä löydettiin rutiinitarkastyksen yhteydessä kaksi kyhmyä nielusta, toinen kielestä ja toinen nielun seinämästä. Laulaja kävi läpi alkuvuodesta seitsemän viikkoa kestäneen hoitojakson, jonka jälkeen yhtye tiedotti Dickinsonin toipumisesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pienkone putosi Helsingin Tullisaareen

    2. 2

      Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

    3. 3

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    8. 8

      Lentoemäntä Evi, 28, elää unelmaelämää: ”Ja siitä vieläpä maksetaan”

    9. 9

      Miss Suomi Shirly teki suuren muodonmuutoksen – kaunotar on nyt blondi: katso ennen ja jälkeen -kuvat!

    10. 10

      Hotelli Keurusselän ostaja selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    5. 5

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    6. 6

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    7. 7

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    8. 8

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    9. 9

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    10. 10

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pienkone putosi Helsingin Tullisaareen

    2. 2

      Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

    3. 3

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    4. 4

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    5. 5

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    6. Näytä lisää