Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Erja Häkkinen yhteiseen muotibisnekseen ruotsalaisen futislegendan kanssa

Vaatebisnekseen
Erja Häkkinen ja ex-jalkapallotähti lanseeraavat yhteisen vaatemalliston.
Erja Häkkinen aloittaa yllättävän yhteistyön Ruotsin entisen huippujalkapalloilija Tomas Brolinin kanssa. Kaksikko aikoo nimittäin lanseerata yhteisen vaatemerkin, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladetin urheiluosio Sportbladet.

90-luvun alkupuolella uransa huipulla ollut Brolin on toiminut aiemmin muun muassa ravintolayrittäjänä ja julkaissut kenkämalliston.

– Tämä on aivan uudenlainen muotikonsepti, Brolin kertoo Sportbladetille.

Brolinin mukaan lanseerattavan vaatemerkin alla on niin urheiluvaatteita kuin myös arkivaatteita.

Lehti kertoo ex-formulakuljettaja Mika Häkkisen ex-vaimon olevan tunnettu tv-kasvo Suomessa. Kaksikko on tavannut ja suunnitellut jo lanseerausta yhdessä.

– Hän on yksi Suomen tunnetuimpia julkkiksia. Yhteistyömme on sujunut hienosti. Hän on mukava tyttö, jolla on kokemusta tv-alasta ja hän tuntee myös muotialaa, Brolin kertoo Häkkisestä.

Brolin kertoo harkinneensa uutta projektia tarkasti. Hän ei kuitenkaan vielä ole ollut mukana tuotteiden suunnittelussa.

– Tulevaisuudessa toivon, että saamme Erjan kanssa molemmat enemmän näppejämme peliin tässä.

45-vuotias Brolin pelasi ammattilaisuransa aikana muun muassa Italiassa ja Englannissa. Hän oli Ruotsin jalkapallomaajoukkueen avainpelaajia muun muassa vuoden 1994 MM-kisoissa, jolloin hän johdatti joukkueensa pronssille.

Erja Häkkisellä on aiempaakin kokemusta muotimaailmasta, sillä hän pyöritti omaa vaateputiikkia Helsingin Fredrikinkadulla ollessaan vielä naimisissa Mika Häkkisen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester Arenassa kova pamaus, poliisi hälytetty – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    8. 8

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester Arenassa kova pamaus, poliisi hälytetty – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    6. Näytä lisää