Verneri

Viihde

Frederikin keikka-auto syttyi tuleen keskellä katua, apu tuli yllättävältä taholta – ”Tämä muutti kaiken”

Julkaistu:

onnettomuus
Maahanmuuttokriittisyydestään tunnettu Frederik muutti mieltään, kun urhea bussikuski pelasti hänen keikka-autonsa tulipalolta.
Iskelmälaulaja Frederikin keikkaseurue oli juuri lähtenyt ajamaan Helsingistä kohti illan keikkapaikkaa eilen lauantaina, kun heidän pakettiautonsa syttyi yhtäkkiä tuleen Koskelantiellä. Ilmeisesti tulipalo johtui jonkinlaisesta sähköviasta tai oikosulusta.

Ilta-Sanomat tavoitti Frederikin kertomaan kohtalokkaasta tilanteesta omin sanoin. Frederik ja kumppanit olivat juuri ehtineet ulos autosta, kun apu löytyi.

– Takanamme ajoi bussi, jota ohjasi maahanmuuttajataustainen bussikuski. Hän tempaisi äkkiä esiin vaahtosammuttimen ja sammutti tulen, Frederik kuvailee.

– Se tapahtui ihan kriittisellä hetkellä. Muuten auto olisi palanut maan tasalle ja mukana olisi mennyt tavaraa yli 150 000 euron edestä, kauhistunut laulaja sanoo.

Alajärvellä Paalijärven tanssilavalle sijoittunut illan keikka meni kuitenkin vallan mainiosti.

– Myöhästyimme vain pari minuuttia, joten se meni ihan hyvin. Kiire kyllä tuli.

Pullo viinaa kiitokseksi?

Maahanmuuttokriittisistä mielipiteistään tunnettu Frederik kertoo tapauksen muuttaneen hänen ajatusmalliaan radikaalisti.

– Kuten tiedätte, niin minä olen ollut hieman maahanmuuttokriittinen, mutta tämä muutti kyllä kaiken. Jos kaikki maahanmuuttajat olisivat tuollaisia, niin ottaisin tänne vaikka viisikymmentä tuhatta maahanmuuttajaa saman tien. Se oli upeasti tehty, mies hehkuttaa.

Nyt laulajan toiveena onkin, että hän onnistuu löytämään kyseisen bussikuskin käsiinsä, jotta voisi palkita tämän. Frederikin mukaan viinapullo voisi olla sopiva palkkio uroteosta.

– Suomalainen Koskenkorva-pullo voisi olla hyvä kiitos, hän pohtii.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Edit kello 20.50: Otsikkoa muokattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Kalle Rovanperä siirtyy Fordin rattiin

    8. 8

      Venezuelassa on täysi helvetti irti: 37 kuollut vankilamellakassa, eläintarhan eläimiä varastettu syötäväksi...

    9. 9

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    10. 10

      Kommentti: Kun Vihreät tekee gallup-historiaa, Sipilälle ja Rinteelle nousee kylmä hiki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. 6

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    7. 7

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    8. 8

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    9. 9

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    10. 10

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    6. Näytä lisää