Teijo

Viihde

Valikko

Tiisun keikat vilisevät vaaratilanteita: polvet sijoiltaan, silmä mustana...

suomirock
Suomirockyhtye Tiisun keikoilla yleisökin on saanut osansa laulaja Henrik Illikaisen vaarallisista tempuista.
Helsinkiläinen Tiisu-yhtye on ottanut kevään ja kesän aikana isoa jalansijaa Suomen suurimpien radiokanavien aalloilla.

Parikymppisistä nuorukaisista koostuvan Tiisun Tänään sä musta hullaannut -kappale oli kesällä parhaimmillaan Suomen seitsemänneksi eniten radioissa soitettu kappale ja myös Elämältä turpiin sain nousi lähelle Suomen soitetuimpien kärkikymmenikköä.

Asia, josta Tiisu tunnetaan erityisen vahvasti, on yhtyeen raikulipoikamainen keikkameno. Laulaja Henrik Illikaisella on tapana ajautua keikoilla alituiseen vaaraan riehuessaan ja kiipeillessään uhkarohkeasti esimerkiksi lavarakenteissa.

– Vaaratilanteita on ollut paljon. Henkalla on aika huonot polvet, ja ne tuppaavat mennä sijoiltaan aina keikoilla. Eräällä keikalla Henkan molemmat polvet lumpsahtivat pois paikaltaan, ja Henkka lauloi viimeisen biisin maassa maaten, yhtyeen saksofonisti-kitaristi Mikko Aaltio muistelee.

Pistimme biisin saman tien poikki ja tsekkasimme tilanteen, mutta siellä olikin vastassa tyttö, joka vain hymyili silmä mustana ja kiitteli ihanasta kokemuksesta.

– Yhdellä keikalla kiipesin mastoon, joka ei ollut edes kunnolla kiinni. Se olisi ihan hyvin voinut kaatua. Kyllä niitä juttuja voisi joskus miettiä järjelläkin. Aina on riskejä, mutta onneksi ei ole koskaan sattunut mitään.

Mikä on ollut pahin vaaratilanne keikalla?

– Pahin oli varmaan se, kun mikki lipesi kesken keikan yleisössä seisonutta tyttöä silmään. Pistimme biisin saman tien poikki ja tsekkasimme tilanteen, mutta siellä olikin vastassa tyttö, joka vain hymyili silmä mustana ja kiitteli ihanasta kokemuksesta.

– Keikoillamme on onneksi todella vahva yhteishenki. Jos jotain sattuu, kaikki auttavat toisiaan. Mutta se ei todellakaan ole hyväksyttävää, jos yleisöä kohtaan sattuu jotain. Niin on pari kertaa käynyt vahingossa. Sellaisista pitäisi laittaa ihan esiintymispannaan, Illikainen sanoo.

Mikä Illikaisen sitten saa riekkumaan lavalla villieläimen tavoin?

– Olen aina nauttinut esillä olemisesta ja lavalla saa olla lapsi taas. On hyvin huumaavaa olla lavalla, aistia ympärillä olevia energioita ja vaikuttaa tilanteiden kulkuun.

– Siksi meillä ei koskaan ole settilistojakaan mietittynä etukäteen, koska haluamme mennä aina fiiliksen mukaan ja tehdä keikoilla asiat aina juuri niin kuin itse vain haluamme. Jokaisen keikan pitää olla omanlaisensa.

Tiisun Elämän koulu -albumi julkaistiin perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    7. 7

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    8. 8

      Lääkäri varoittaa kostean vapun vaaroista – yksi paikka on erityisen järkyttävä: ”Joka vuosi sieltä aina joku tippuu”

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    8. 8

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    9. 9

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. Näytä lisää