Mauri

Viihde

Kirja paljastaa: Ase ohimolla – Katja Halme ei kertonut totuutta miehestään poliisikuulusteluissa

Julkaistu:

Paljastuskirja
Tony Halmeen ex-vaimo kertaa kirjassaan, mitä tapahtui Tarkk’ampujankadulla.
Nyrkkeilijä-kansanedustaja Tony Halmeen entinen vaimo Katja, ent. Halme paljastaa Viikingin varjossa (Otava) -kirjassaan silotelleensa totuutta ja jättäneensä asioita kertomatta poliisikuulusteluissa 2003, joissa käytiin läpi pariskunnan kodissa sattunutta ampumavälikohausta.

Ilta-Sanomat uutisoi Halmeen poliisikuulusteluista vuonna 2003:

– Missään tapauksessa tilanne ei ollut sellainen, että siinä olisi ollut tahallista yritystä ampua toista, Katja Halme kertoi vuonna 2003 poliiseille.

Tänään julkistetussa kirjassa Katja ent. Halme selostaa seikkaperäisesti Tarkk’ampujankadulla sattuneen ampumavälikohtauksen vaiheet. Kursivoidut kohdat ovat otteita kirjasta:

Seuraavassa hetkessä Tony jo latasi aseen ja iski sen piipun Katjan ohimolle. Vaimo valahti sen voimasta istuma-asentoon lattialle.

Tappelu keskeytyi naapurin ovikellonsoittoon, mutta Katja vakuutti tälle, että mitään hätää ei ole. Seuraavaksi Katja yritti saada aseen haltuunsa makuuhuoneessa, jonne lääketokkurainen Tony oli sammunut.

Hengitystään pidätellen Katja hiipi kohti yöpöytää ja tarttui aseen perään. Juuri samalla hetkellä Tony havahtui, nousi istualleen ja tarrasi lujasti kiinni hänen molemmista käsistään.

”Päästä irti ja anna se mulle”, Katja huudahti nätillä äänellä. Mutta Tony ei luovuttanut vaan riuhtoi asetta itselleen pitäen toista kättään osittain Katjan käden ja osittain 9-millisen aseen luistin päällä. Hän piti Katjan molempia käsiä niin lujassa puristusotteessa, ettei tämä pystynyt liikuttamaan niitä tuumaakaan. Samassa jokin osui liipaisimeen, ase laukesi ja kuului hirvittävä pamaus.

Kirjan kirjoittajien mukaan vaimo jätti kuulusteluissa kertomatta asioita, joista olisi voinut koitua seuraamuksia Tonylle.

Kuulustelu Pasilassa kesti pari tuntia. Koko sen ajan Katja varoi paljastamasta Tonyn itseensä kohdistamia uhkauksia.

– Hän pelkäsi seurauksia ja kierteli totuutta. Hän jätti kertomatta Tonyn häneen (Katjaan) kohdistuneet uhkaukset, Halmeen kanssa yhdessä kirjan kirjoittanut Paula Salomaa kertoo.

Salomaan mukaan Katja Halme halusi varjella samana vuonna kansanedustajaksi valitun miehensä uraa ja suojella miestään, ettei tämä saisi tapahtuneesta rangaistusta.

– Lain mukaanhan ei tarvikaan kertoa, kun on kyse näin läheisistä ihmisistä, Salomaa huomauttaa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Halmeen ampuma-aserikoksesta ja aseen huolimattomasta käsittelystä. Näistä sekä kolmesta muusta rikkeestä Halme sai yhteensä neljä kuukautta ehdollista vankeutta. Halme valitti hovioikeuteen, mutta päätös pysyi ennallaan.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Tony Halme oli Helsingin toiseksi suurin ääniharava 16390 äänimäärällä. Vuonna 2004 Halme sai kunnallisvaaleissa Helsingissä 2355 ääntä ja nousi perussuomalaisten ainoana edustajana valtuustoon. Ura politiikassa loppui 2007, jolloin Halmeelle myönnettiin työkyvyttömyyseläke.

Halmeet erosivat 2005. Tony Halme teki itsemurhan vuonna 2010.

Katja Halme kieltäytyi kommentoimasta kirjaansa Ilta-Sanomille.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  2. 2

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  3. 3

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  4. 4

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  5. 5

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  6. 6

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  7. 7

    Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

  8. 8

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  9. 9

    Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

  10. 10

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  4. 4

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  9. 9

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  10. 10

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  2. 2

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  3. 3

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  4. 4

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  5. 5

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  6. Näytä lisää