Kullervo

Viihde

Elastinen tulevista areenakeikoistaan: ”Pääsen toteuttamaan kaikki haaveeni”

Julkaistu:

blockfest
Kaksi jättikeikkaa Hartwall Arenalla lokakuussa tekevä räppäri lupaa toteuttaa ”kaikki hullut visionsa”.
Blockfestin päälavalla lauantaina näyttävän show’n vetäneellä Elastisella alkoi keikasta ansaittu parin viikon tauko. Kesällä nelisenkymmentä keikkaa tahkonnut Elastinen kertoo huilaavansa pari viikkoa, ennen kuin tiukka valmistautuminen lokakuun Hartwall Arena -keikkoihin alkaa.

– Rentoudun reissaamalla, en vielä tiedä mihin lähden, mutta pari vaihtoehtoa on mielessä, Elastinen sanoo ja kertoo suuntaavansa isoihin kaupunkeihin.

Into lokakuun tuplakonsertin lähestyessä nousee nousemistaan.

– Ihan mieletön fiilis. Siitä tulee urani yhteenveto, isot illat! Ela hihkuu.

– Pääsen nyt toteuttamaan kaikki ne haaveet, mitä mulla on ollut ja yleisö antaa mulle siihen mahdollisuuden.

Megakeikoilla on luvassa visuaalisesti näyttävä show, johon kuuluu muun muassa mittava määrä valoja ja pyrotekniikkaa.

– Kyllä siihen aika iso porukka vaaditaan, että mun hullut visiot saadaan toteutettua, Ela nauraa.

Esikuvina ovat muun muassa isot jenkkiräppärit, joiden keikkoja ja esiintymisiä Elastinen kertoo seuraavansa tiiviisti. Lavalla nähtäneenkin keikan ohella dj-taituruutta ja kenties break dance -taustan omaavan räppärin itsensä tanssitaidonnäytteitä.

– En tiedä viitsiikö sitä ihan hirveästi paljastaa, mutta kyllä mä Blockfestilläkin vähän tanssin! Ela hymyilee.

Artistit herkillä Elan ohjelmassa

Keikkojen ohella Elastinen on innoissaan MTV-kanavalla syksyllä starttaavasta Elastinen feat. -ohjelmastaan. Musiikkia ja viihdeohjelmaa yhdistelevän ohjelman jokaisessa jaksossa Elastinen kohtaa yhden tunnetun kotimaisen artistin ja tekee heidän kanssaan uuden kappaleen.

– Saatiin käsittämätön määrä sellaista matskua, mitä ei telkkarissa ole ennen nähty kenestäkään niistä artisteista, Ela kertoo kesän mittaan kuvatusta ohjelmasta.

– Olemme artisteina herkimmillämme musiikin tekemisen äärellä. Se avaa sellaisia juttuja, mitä kaikki eivät ole välttämättä aina edes halunneet näyttää televisiossa, epäonnistumisia ja sellaista.

Kaikki ohjelman vieraat eivät suinkaan olleet Elastiselle tuttuja entuudestaan, mutta silti hän kertoo yhteyden kuvauksissa löytyneen.

– Ehkä se lähtee siitä, että itse heittäytyy täysillä. Se heijastuu kaikkiin muihinkin ja tilanne rentoutuu, Elastinen pohtii.

Television tekemisestä Elastinen nauttii täysin rinnoin.

– Jo The Voice of Finlandin jälkeen minulle valkeni, että hahmoni on sellainen, josta televisio diggaa. En ollut koskaan suunnitellut tekeväni telkkaria, mutta sitten minut pyydettiin mukaan ja on aina soitettu uudestaan, hän hymyilee.

Yksityiselämän puolella Elastinen kertoo nauttivansa nimenomaan matkustelun tuomasta rentoutumisesta.

– Kyllä kaipaan sitä, että pääsee rauhassa reissaamaan töiden ulkopuolella ja pääsee ottaa iisiä. Ei mulla elämässä ole kauheasti muuta kuin musaa.

Entä alkaako perheen perustaminen houkutella 34 vuoden ikään ehtinyttä miestä?

– Totta kai se on tässä iässä ja ollut jo kymmenen vuotta sellainen asia, johon tähdätään, mutta ei ole vielä näköpiirissä, Elastinen virnistää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    6. 6

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    7. 7

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    8. 8

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    9. 9

      Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

    10. 10

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    6. Näytä lisää