Leevi

Viihde

Mies, joka käytti omaisuuden näyttääkseen Justin Bieberiltä on kadonnut – läheiset huolissaan

Julkaistu:

kadonnut henkilö
Laulajan urasta haaveileva Toby Sheldon on ilmoitettu kadonneeksi.
Poptähti Justin Bieberin ”kaksoisolento” ja fani Toby Sheldon on kadonnut. Oikealta nimeltään Tobia Sterbel on viimeksi nähty elokuun 18. päivä Hollywoodissa. Los Angelesin poliisi kertoo miehen läheisten olevan huolissaan ja pyytääkin kaikkia asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä.

35-vuotias Sheldon on käyttänyt yli 100 000 dollaria näyttääkseen idoliltaan, maailmankuululta kanadalaiselta poptähdeltä, Justin Bieberiltä. Miehen radikaalit operaatiot ja pakkomielle näyttää idoliltaan ovat olleet otsikoissa ympäri maailmaa.

Vuonna 2013brittilehti Daily Mail kertoi Sheldonin käyttäneen yli viisi vuotta siihen, että näyttäisi idoliltaan.

– Kun Justin ponnahti julkisuuteen ja hänen kasvonsa olivat kaikkialla, pystyin ajattelemaan ainoastaan, että häneltä minä haluan näyttää, Sheldon kertoi tuolloin.

Vuonna 2014 Sheldon kertoi käyttävänsä Botoxia näyttääkseen nuorekkaalta. Miehen tiedetään muokanneen ulkonäköään muun muassa hiussiirrolla, silmäluomi- ja leukaleikkauksella. Justin Bieberiä ihaileva Sheldon haaveilee myös itse muusikon urasta. Hän julkaisi vuonna 2014 ensisinglensä Jusitfied, joka oli omistettu Justin Bieberille. Kappaleen kirjoittanut Sheldon kuvaili vuonna 2014 singlen olevan ylistyslaulu Justin Bieberille.

– Halusin selittää, kuinka syvästi ihailen Justinia ja kuinka hyvältä minusta tuntuu, että itselläni on hänen nuorekkaita piirteitään.

Sheldon on myös julkaissut plastiikkakirurgiaa ylistävän The Plastics -kappaleen yhdessä Madonnan ja Jennifer Lawrencen ”kaksoisolentojen” kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    2. 2

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    6. 6

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    9. 9

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    2. 2

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    6. Näytä lisää