Leena, Matleena

Viihde

Valikko

Temptation Island -Akin yritys lähellä konkurssia – mistä rahat luksuselämään?

Julkaistu:

talousasiat
Temptation Island -ohjelmasta tutun Aki Mannisen yritys on lähellä konkurssia. Mies kertoo IS:n haastattelussa avoimesti yhtiön talousvaikeuksista.
Kesällä avioituneet Rita Niemi ja Aki Manninen ovat koko seurustelunsa ajan olleet keskellä Akin yrityksen ahdinkoa.

Akin rakennusfirma Akku Invest Oy:n bisnekset ovat lähellä konkurssia. Osakeyhtiö teki joulukuussa päättyneellä tilikaudella tappiota 10 766 euroa ja Suomen perintätoimisto karhuaa yritykseltä 1904 euroa.

– Perittävä summa on pieni. Mutta olemme päättäneet, että en laita enää penniäkään omaa henkilökohtaista omaisuuttani yritykseen, Aki kertoo IS:lle.

Minulla oli jo kädessä rahat Lamborghiniin, jota olin menossa ostamaan Italiasta. Kaikki henkilökohtaiset varani ovat kuitenkin menneet yritykseen.

Rakennusfirmalta perittävä lasku on vasta ensimmäinen monista, vielä suuremmista summista. Osakeyhtiö alkoi Akin mukaan tehdä tappiota, kun yhtiö lähti mukaan tuottamattomaksi osoittautuneeseen tontti- ja talokauppaan. Nyt kyseisessä bisneksessä lepää kymmeniä tuhansia euroja firman, Akin henkilökohtaisia sekä asiakkaiden rahoja.

Mies etsii parhaillaan uusia rahoittajia taloprojektiin.

– Minulla oli jo kädessä rahat Lamborghiniin, jota olin menossa ostamaan Italiasta. Kaikki henkilökohtaiset varani ovat kuitenkin menneet yritykseen, jotta asiakkaille saadaan tehtyä, mitä on luvattu, Aki sanoo.

Kaupparekisterin mukaan Aki Manninen on merkitty vastuuhenkilöksi yhteensä kolmeen yritykseen. Rakennusfirman lisäksi Rita ja Aki perustivat 17. elokuuta yhteisen yrityksen Ritaki Oy:n, jonka toimialaksi on merkitty esittävät taiteet. Aki myös omistaa asunto-osakkeen Porissa sijaitsevaan kiinteistöön.

Mistä rahat investointeihin?

Pariskunta juhli hulppeita häitä heinäkuun lopussa. Italian reissulta he toivat BMW-merkkisen auton Suomeen. Mistä kaikki rahat luksuselämään?

– Reissaamme nykyään niin paljon, että päätimme ostaa perheauton. Myin oman moottoripyöräni ja ostimme farmarimallisen, viisi vuotta vanhan bemarin. Maksoimme autosta alle 20 000 euroa, Aki kertoo.

Häät kustannettiin molempien säästöillä.

– Olemme eläneet säästöillä. Lisäksi olen myynyt osakkeeni. Ritalla on vakituiset kuukausittaiset tulot, Aki painottaa.

Vakaalla pohjalla oleva parisuhde on auttanut Akia pääsemään pahimman vaiheen yli.

– Ilman Ritalta saamaani tukea, en tiedä minkälaisessa liemessä olisin. Hyvä ja vahva parisuhde on auttanut minua huonoina hetkinä. Kun on tuntunut, että seinä on vastassa, Aki sanoo.

– Akilla on ollut aikamoista painimista koko suhteen ajan työkuvioiden kanssa. Minä kuitenkin haluan ajatella, että jo huomenna voi asiat kääntyä. Olen mennyt naimisiin Aki Mannisen kanssa, en hänen yrityksensä kanssa, Rita kertoo.

”En haikale rahan perään”

Vielä muutama vuosi sitten Akilla oli säännöllisemmät kuukausitulot, kun hän työskenteli vakuutusyhtiössä myyntitehtävissä. Valoa näkyy jo tunnelin päässä, sillä Akille on tarjottu töitä vakuutusalan isompi toimija on tarjonnut hänelle töitä, jotka akaisivat ensi vuoden puolella.

Aki on vakuuttunut, että pääsee tilanteesta kuiville. Hän aikoo tehdä kuitenkin kaikkensa, että yritys ei tee konkurssia. Materia on kuitenkin menettänyt merkityksensä.

– En enää haikaile rahan perään, vaan omaa mielenrauhaa. Että saan nukkua yöni hyvin, Aki sanoo.

Mies toivoo, että yrityksen asiat saadaan selvitettyä, ja konkurssilta vältytään. Konkurssi on ollut Akin pahin painajainen, sillä hän tietää, mitä se tekee perheelle, ja kuinka vaikuttaa parisuhteeseen. Hänen isänsä yritys teki konkurssin ja miljoonan markan velat edellisen laman aikana.

– Kesti seitsemän vuotta nousta veloista voiton puolelle. Tuntuu hullulta ajatella, että nyt olen itse samassa tilanteessa, Aki miettii.

Artikkelin yhteydessä olevalla videolla Aki ja Rita selvittävät tilannetta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  4. 4

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  5. 5

    Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

  6. 6

    Kommentti: Puolen vuoden show riitti Trumpin tiedottajalle – presidentin piiri kutistuu päänäytöksen edellä

  7. 7

    Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

  8. 8

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  9. 9

    Urheilutoimittajan piinan kohteeksi joutunut nainen oikeudessa: ”Lapset ihmettelivät miksei saa mennä kouluun”

  10. 10

    Prinssi George 4 vuotta! Suloisesta hurmurista kasvoi isänsä poika – näin harvoin julkisuudessa nähty pikkuprinssi on muuttunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  5. 5

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  6. 6

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  7. 7

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  8. 8

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  9. 9

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  10. 10

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    25 vuotta yhdessä olleet Kirsi ja Kurre Westerlund vilpittömänä yleisestä tabuaiheesta – ”Kiusattiin ihan fyysisesti lyömällä”

  4. 4

    Antti teki uskomattoman löydön vieraillessaan mummolassaan Pohjois-Savossa – jopa 1700 vuotta vanha esine on peräisin Virosta

  5. 5

    Tästä syystä sääennustekartat helottavat reilusti punaisempana: Helle iskee Suomeen pihtiliikkeellä pohjoisesta ja etelästä

  6. Näytä lisää