Mervi

Viihde

Ex-missi sai toisen lapsen – ”Vauva näyttää enemmän isältään”

Julkaistu:

Vauvauutinen
Vuoden 2005 Miss Suomi Hanna Poulsen synnytti perheeseen toisen tyttären tällä viikolla.
Porvoossa asuva Miss Suomi 2005 Hanna Poulsen (os. Ek) ja hänen ravintoloitsijamiehensä Henrik Poulsen toivottivat uuden perheenjäsenen tervetulleeksi maanantaina 17. elokuuta.

Parin esikoistytär, vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen Ebba sai pikkusisaren, jonka syntymämitat olivat 3300 grammaa ja 48 senttimetriä.

– Ollaan kotona oltu jo jonkin aikaa. Synnytys oli melko helppo ja vauva tuli nopeasti, nopeammin kuin ensimmäinen, Poulsen kertoo Ilta-Sanomille.

Perheen toinen tytär on tuoreen äidin mukaan enemmän isänsä näköinen.

– Sanoisin, että enemmän näyttää isältään, samalta, kuin esikoinen näytti syntyessään. Mutta sehän voi vielä muuttua.

Esikoinen haluaa hoitaa vauvaa

Tällä hetkellä Poulsenin perhe totuttelee arkeen kahden pienen lapsen kanssa.

Ebba ei myöskään ainakaan vielä ole osoittanut mustasukkaisuuden merkkejä uutta pikkusisarta kohtaan.

– Kaikki on mennyt oikein hyvin, hän on helppo vauva, joka nukkuu, syö, eikä pidä paljon meteliä itsestään. Isosisko on ottanut tulokkaan vastaan hyvin, hän haluaa auttaa, vie vaipan roskiin ja haluaa paijata vauvaa, Poulsen kertoo.

Tulokkaan kastepäivää ei ole vielä päätetty. Hanna Poulsen suunnittelee pitävänsä ainakin puolentoista vuoden äitiysloman.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uusimaa-lehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    4. 4

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    5. 5

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    6. 6

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    7. 7

      Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

    8. 8

      Koko Puerto Rico pimeni – Hurrikaani Maria vei sähköt 3,4 miljoonalta ihmiseltä

    9. 9

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    10. 10

      Opiskelijan kebabissa uinut seteli ei kelvannut taksikuskille Britanniassa – syytti seksuaalisesta ahdistelusta, mutta joutuikin itse vankilaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    7. 7

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    8. 8

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    4. 4

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    5. 5

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    6. Näytä lisää