Manu, Manne, Immo

Viihde

Valikko

Viivi Avellán raivostui liikennetörttöilijälle – ”Hyvä etten keskenmenoa saanut”

Törttöily
Toista lastaan odottava golflehden päätoimittaja purkaa suuttumustaan Twitterissä.
Golflehti Foren päätoimittaja, toista lastaan odottava Viivi Avéllan jakoi perjantai-iltana Twitter-tilillään kuvan ja päivityksen liikennetörttöilijästä, joka sai hänen verensä kiehumaan.

– Hyvä etten keskenmenoa saanut ku jätkä tuli Citikalla keskisormea näyttäen liikenneympyrään oikealta! Avellán puhisee julkaisemassaan twiitissä.

Avéllanin julkaisemassa valokuvassa näkyy törttöilleen ajoneuvon perä ja rekisterinumero. Lisäksi Avéllan on liittänyt kuvaan auton omistustiedot, joista käy ilmi, että auton omistaja on kuollut ja ajoneuvo on kuolinpesän hallussa.

Avéllan ei kuitenkaan välitä arvosteluista, joita hän on saanut tietojen julkistamisesta.

– Joku idiootti tämän auton on näköjään "perinyt" ja rikkoo liikennesääntöjä. Muutenkin pelottaa näin isosti raskaana liikenteessä.

Lisäksi hän pyytää Twitter-seuraajiaan jakamaan twiittiään myös omilla tileillään.

Viivi Avéllanin ja hänen miehensä toisen lapsen on määrä syntyä syksyllä. Avéllan kertoi Ilta-Sanomille odotuksestaan kesäkuussa.

– Ensimmäisen lapsen odotuksen aikana pelasin golfia vielä seitsemännellä kuulla raskaana. Eiköhän nyt mennä samoilla linjoilla.

Perheeseen kuuluu ennestään puolitoistavuotias poika.

– Hän osaa jo muutamia sanoja kuten kakka, kukka, mami ja papi, Avellán kertoi kesäkuussa.

Avellán palasi päätoimittajan pestiinsä ensimmäisen lapsen kohdalla jo tämän ollessa kolmikuinen.

– Ennen lapsen syntymää ajattelin, että tilanteen mukaan mennään. Koska lapsi on terve ja kaikki on hyvin, voin palata töihin nyt pehmeästi, Avellán kertoi Ilta-Sanomille maaliskuussa 2014.

Viivi Avellánin twiitistä uutisoi ensin Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    6. 6

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    7. 7

      Sebastian Vetteliltä yllättävä kommentti – jakoi kunniaa voitostaan toiselle kuljettajalle

    8. 8

      Jojoilua painon kanssa - Liisa Hyssälä rajoitti maksalaatikon syöntiä

    9. 9

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    10. 10

      Venäjän johtoa korruptiosta syyttänyt oppositiojohtaja otettiin kiinni Moskovassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    6. Näytä lisää