Leo

Viihde

Valikko

Tutut ruutuäänet kokeilevat toistensa puherooleja – tältä naisellinen Big Brother kuulostaa !

Julkaistu:

Tosi-tv
Tv-ohjelmissa ahertaa joukko henkilöitä, joiden työnä on puhua. Mutta keitä tuttujen äänien takaa löytyy, ja mitä tapahtuu, kun äänityöläiset kokeilevat toistensa kertojarooleja?
Ääninäyttelijä Sasu Moilasella on kenties Suomen tunnetuin ääni. Hänen möreää ääntään on voinut kuulla viime aikoina muun muassa Lapin poliisit -realitysarjassa. Niin elokuvissa, mainoksissa kuin tv-ohjelmissakin käytettyä ääntä saattaa kuulla parhaimmillaan jopa päivittäin. Harva lienee kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että tutun äänen spiikit syntyvät usein kotistudiossa.

– Teen Lapin poliisit -sarjaa kotistudiostani, eli ohjaan itseäni, editoin materiaalin ja lähetän sen sitten eteenpäin. Sarjaa tehdessä ei voi lähteä hymyilemään, koska kyse on poliisien työstä, jossa voi yhtäkkiä tulla kulman takaa vastaan jokin todella hirveä asia, Moilanen kuvailee.

Stand up -koomikko ja kehitysjohtaja Lotta Backlundin tyttömäistä ja pirteää ääntä on mahdoton olla erottamatta. Backlundin persoonallinen ääni on tuttu muun muassa realitysarjoista Kaksi julkkista ja yhdet häät sekä Kalajoen hiekat.

– Tv-sarjoissa pitää tosi aikaisessa vaiheessa miettiä, mikä kertojan rooli on. Joskus kertojalla on selkeä oma persoona ja joskus sitä ei taas tarvita. Parasta on, jos katsoja ei kiinnitä huomiota kertojaan, paitsi kun sillä on selkeästi viihdearvoa, kuten Neljän tähden illallinen - tai Kaksi julkkista ja yhdet häät -sarjassa. Tällöin on tarkoituskin kiinnittää huomiota kertojaan, jolla toivon mukaan on hauskoja juttuja, Backlund kuvailee äänirooliaan sarjoissa.

Näyttelijäkin tunnettu Jukka Voutilainen puolestaan hurmasi kansan hulvattomalla kertojaroolillaan Neljän tähden illallinen -ohjelmassa. Voutilainen kertoo yllättyneensä sarjan jättimäisestä suosiosta. Katsojat kyselevätkin Voutilaiselta usein yksityiskohtia muun muassa sarjan kuvauksista.

– Siinä piti vain noudattaa käsikirjoitusta, sillä ohjelma oli kuvattu jo kauan ennen kuin jouduin tekemään voiceoverit. Minulta on kysytty usein, että eikö ollut rankkaa, kun jouduin olemaan aina niin kauan jonkun tähden luona. Tai että sainko syödä niitä ruokia. Mutta enhän minä ole ollut siellä paikalla!

Katso videolta miltä näyttää ja kuulostaa, kun kolmikko hyppää toistensa äänirooleihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    3. 3

      Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

    4. 4

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. 6

      Sylvester Stallone julkaisi suloisen yhteiskuvan – tyrmäävän kaunis mallitytär täyttää tänään 18-vuotta

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    9. 9

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    10. 10

      Uutuuskirjan karmivat paljastukset: prinsessa Diana soitteli Camillalle öisin – ”Olen lähettänyt jonkun tappamaan sinut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    9. 9

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    10. 10

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    3. 3

      Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

    4. 4

      Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

    5. 5

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    6. Näytä lisää