Urpo

Viihde

Valikko

Anne Pohtamo tänään 60 vuotta – katso kauniit kuvat vuosien varrelta!

Julkaistu:

merkkipäivä
Upea Anne Pohtamo täyttää 60 vuotta 15. elokuuta 2015.
Vuoden 1975 Miss Universum Anne Pohtamo täyttää tänään 60 vuotta.

Tänä kesänä on tullut myös kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä, kun Pohtamo kruunattiin maailman kauneimmaksi El Salvadorissa Väli-Amerikassa. Juhlavuoden kunniaksi on avattu näyttely Tamminiemen museoon.

Syntymäpäiviään Pohtamo viettää kaikessa rauhassa oman perheensä kesken.

– Päätimme, ettei vietetä isoja juhlia. Olemme vain perheen kesken. Arto hankki minulle jo lahjan ostamalla kesäpaikkamme pihapiiriin reen, johon laitoin kukkasia. Se oli toiveeni ja se on saatu, Anne Pohtamo sanoi IS:n haastattelussa heinäkuussa.

Katso upeat kuvat Annesta vuosien varrelta!

Pohtamo on ollut naimisissa jo 35 vuotta puolisonsa Arto Hietasen kanssa. Pariskunnalla on yhdessä neljä jo aikuista lasta.

Pariskunnasta tulee isovanhempia ensi syyskuussa, jolloin heidän Jesse-poikansa saa perheenlisäystä.

– Tulen hurahtamaan lapsenlapseen ihan täysin. Syksyksi on paljon töitä, mutta silti ajatukset ovat tiiviisti lapsessa, Pohtamo sanoi IS:lle aiemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    6. 6

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    7. 7

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    8. 8

      Lippu noussut Presidentinlinnan katolle –  presidentti Koiviston hautajaispäivän vietto on alkanut

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    11. Näytä lisää

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    4. 4

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    5. 5

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    6. 6

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    3. 3

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    4. 4

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    5. 5

      Tuusulassa erikoinen tuomio – kuollut nainen sai vankeusrangaistuksen: ”Eihän se hyvältä näytä”

    6. Näytä lisää