Ilpo, Tuure

Viihde

Valikko

Tältä näyttivät Danny, Arvi Lind ja Arto Nyberg koulupoikina!

koulukuvat
Koulujen alkamisen kunniaksi IS kokosi julkisuudesta tuttujen henkilöiden muistoja koulutaipaleen aloittamisesta. Katso kuvat Dannyn, Arvi Lindin ja Arto Nybergin koulun alkutaipaleelta vuosien takaa.

Danny

Viihdetaiteilija Dannyn 1. luokan koulukuva otettiin porilaisen Björneborgs Svenska Samskolan voimistelusalissa vuonna 1949.

– Äiti laittoi minut ja veljeni ruotsinkieliseen kouluun. Ensimmäinen lukuvuosi oli hankala, koska puhuimme pääasiassa suomea, Danny muistelee.
Kyseisenä lukuvuotena Danny muistelee opetelleensa ainakin kirjaimet, numerot sekä ”hyvää lausumista.”

– Se aiheutti ymmärtämisvaikeuksia, kun piti kuitenkin päästä luokalta, Danny naurahtaa.

– Mutta hyvät muistot koulusta jäi, etenkin luokkakavereista. Ja isoäitini Mandi Enne opetti koulussa musiikkia – joskin innostukseni musiikkiin syntyi vasta myöhemmin rock- ja popmusiikin kautta.

Arvi Lind

Eläkkeellä oleva Ylen uutisankkuri Arvi Lind aloitti koulunsa vuonna 1947 Kaukaan tehtaan kansakoulun ensimmäisellä luokalla Lauritsalan kauppalassa. Hänellä oli omat eväät. Kouluruokailu tuli pakolliseksi Suomessa vasta seuraavana vuonna.

– Jokaisen oppilaan piti tuoda syksyllä juureksia ja puolukoita, joista koulun keittolassa valmistettiin ruokaa. Koululla oli myös kesäpuutarhoja, joita oppilaiden piti tulla kitkemään kesälomalla.

– Vielä lukuvuonna 1947–1948 Suomessa oli 20 000 lasta, joilla ei ollut kenkiä. Olen lukenut tämän Kouluhallituksen tilastosta. Unicef antoi kouluille apua melkein neljä vuotta.

Arvi Lindillä on tallella oma koulukuva kansakoulun neljänneltä luokalta. 9-vuotias Arvi seisoo Lauritsalan kauppalan koulun lasivitriinin edessä. Tuleva uutisankkuri on pukeutunut golfhousuihin, pitkiin sukkiin ja pikkutakkiin. Se oli sen ajan tapa.

– Olin päivystäjä ja paikalle tullut valokuvaaja sattui ottamaan kuvan.

– Päivystäjän työ tarkoitti, että jokainen oppilas istui vuorollaan lasikopissa ja soitti kelloa, kun tunnit alkoivat ja loppuivat.

Arto Nyberg

Toimittaja Arto Nyberg aloitti koulutiensä syksyllä 1974 Viialan keskustan ala-asteella.

– Muistan hyvin, kuinka isoäitini vei minut kouluun ensimmäisenä koulupäivänä, koska vanhempani olivat töissä. Päivän aikana piirrettiin jotain, ja lopuksi mummu haki minut pois – kivaa oli! Nyberg muistelee.

Viialan keskustan ala-aste oli kunnan asukaslukuun nähden varsin iso, 400 oppilaan koulu. Ala-asteen jälkeen Arto vaihtoi naapurikouluun yläasteelle ja lukionkin hän kävi vielä kotikunnassaan. Nybergillä on koulutaipaleeltaan lähinnä vain hyviä muistoja.

– Koulu oli alusta asti minulla helppoa, osasin lukea, laskea ja englannin alkeetkin jo kouluun mennessäni.

– Koulussa oli myös hirveän kiva olla, koska kaikki kaveritkin olivat siellä. Minulle ei tullut mieleenkään lintsata, sillä eihän sitten olisi ollut mitään paikkaa missä olla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    2. 2

      Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

    3. 3

      Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

    4. 4

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    5. 5

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    6. 6

      Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

    7. 7

      Nuori mies yritti ottaa onnistunutta selfietä – huomion varasti yllättäen ravihevosensa voitosta ilakoiva kuningatar Elisabet

    8. 8

      Poliisi varoittaa vappua varjostavasta vaarasta – ”Tärkeää katsoa kaverin perään”

    9. 9

      Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

    10. 10

      Suosikkijuontaja Anna Perho purskahti itkuun suorassa lähetyksessä – jätti hyvästit radiolle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    3. 3

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    4. 4

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    7. 7

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    8. 8

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    2. 2

      Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

    3. 3

      Koko yön juhlineet Tapparan mestarit soittivat Aamulypsy-ohjelmaan – ”Mietittiin, että pyydetään teille pelikieltoa”

    4. 4

      Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

    5. 5

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    6. Näytä lisää