Tuukka, Touko

Viihde

Valikko

Harvinainen tuplakeikka! J.Karjalainen nousi vuoden ainoan kerran lavalle Flow'ssa – katso tunnelmallinen kuvasarja

Julkaistu:

flow 2015
J. Karjalainen soitti perjantaina Helsingin Flow-festivaalilla vuoden ainoat keikkansa.
Laulaja-lauluntekijä Jukka Karjalainen esiintyi Helsingin Suvilahdessa järjestetyllä Flow-festivaalilla taiteilijanimellä Lännen Jukka.

Siksi Karjalainen ei soittanut yleisölle J. Karjalaisen nimellä julkaistuja hittikappaleita, vaan hän esitti Bright Balloon 360 -lavan täpötäydelle yleisölle pääasiassa vuonna 2006 julkaistun Lännen-Jukka -albumin kappaleita.

Juurevia amerikansuomalaisia tarinoita laulanut J. Karjalainen esiintyi ilman taustayhtyettä, vain banjolla itseään säestäen.

Harvinaiseksi Karjalaisen esiintymisen teki paitsi se, että Flow-esiintyminen on hänen vuoden ainoa konserttinsa, myös se, että hän soitti Flow-yleisölle kaksi peräkkäistä, noin tunnin mittaista keikkaa. Karjalainen esitti keikoilla hyvin pitkälti samoja kappaleita - yhdeksän vuotta sitten julkaistulta albumilta.

Yleisö oli Karjalaisen molemmilla keikoilla vahvasti mukana ja pienen lavan tunnelma täyttyi useita kertoja yhteislaulusta ja raikuvista aplodeista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen urheilun supertähti kuoli vain 48-vuotiaana – kärsi pahoista päänsäryistä viime päivinään

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    4. 4

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    5. 5

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    6. 6

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    7. 7

      Tarjoilija Veera kantoi pöytään hampurilaisia – sheikki Al Qasimi antoi Helsingissä lähes tonnin tipin!

    8. 8

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    9. 9

      Äiti jätti parivuotiaan lastenvaateosastolle ja pyysi myyjää hoitamaan: ”Olin pöyristynyt”

    10. 10

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    7. 7

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    8. 8

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen urheilun supertähti kuoli vain 48-vuotiaana – kärsi pahoista päänsäryistä viime päivinään

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    4. 4

      Suomalaiset tv-tähdet pöyristyivät rikkaiden ruotsalaisten käyttäytymisestä ravintolassa – ”Pyhäinhäväistys!”

    5. 5

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    6. Näytä lisää