Leena, Matleena

Viihde

Valikko

Frendit-tähdillä välirikko? Kaikki kollegat eivät saaneet kutsua Jennifer Anistonin häihin

Julkaistu:

frendit-tähdet
Jennifer Aniston avioitui Justin Therouxin kanssa viime viikolla. Courtney Cox ja Lisa Kudrow olivat häävieraiden joukossa, mutta Frendit-sarjan miestähdet loistivat poissaolollaan.
Jennifer Aniston avioitui Justin Theroux’n kanssa viime keskiviikkona. Vieraat luulivat saapuvansa Theroux’n syntymäpäiville, mutta kyseessä olivatkin yllätyshäät.

Entertainment Tonight -sivuston mukaan Anistonin Frendit-sarjan kollegat Courteney Cox ja Lisa Kudrow olivat häävieraina. Cox toimi myös Anistonin morsiusneitona.

Frendien miestähdet Matt Le Blanc, Matthew Perry ja David Schwimmer saivat lukea häistä lehdestä.

Yhdysvalloissa on arvuuteltu Anistonin syitä jättää miehet kutsumatta häihin.

Frendeissä Joeytä näytellyt Matt Le Blanc vakuuttaa, että pahoittanut mieltään siitä, ettei häntä kutsuttukaan.

– Kaikki on ihan hyvin. En ollut häissä, joten toivotan hänelle kaikkea hyvää, hän sanoo Entertainment Tonightin haastattelussa.

Le Blanc sanoo Anistonin luultavasti halunneen pitää häät mahdollisimman pienimuotoisina, joten Aniston kutsui vain lähimmät ystävänsä.

– Courteney ja Lisa olivat siellä. Totta kai heidän piti olla siellä.

Frendien Chandler, eli näyttelijä Matthew Perry sanoi lukeneensa häistä lehdestä.

– Olin yllättynyt. En tiennyt heidän suunnitelmistaan. Olen tietysti onnellinen heidän puolestaan, Perry kertoo Entertainment Tonightille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

    7. 7

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    8. 8

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    9. 9

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    10. 10

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    8. 8

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    9. 9

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. Näytä lisää