Varpu, Vaula

Viihde

Eläkepäiviään viettävälle Teemu Selänteelle perhe on ykkösprioriteetti – lue koko erikoishaastattelu!

Julkaistu:

Ilta-Sanomat tapasi hiljattain eläkepäiviään viettävän kiekkotähti Teemu Selänteen tämän lempiharrastuksen merkeissä.
Ensimmäisestä eläkevuodestaan nauttiva Teemu Selänne vietti eilen päivän lempiharrastuksensa golfin parissa Naantalissa järjestetyn Finnish Flash -hyväntekeväisyysturnauksen merkeissä.

Selänteen perhe vietti yhteistä aikaa golfkentällä, sillä mukana pelaamassa olivat myös Teemun Sirpa-vaimo sekä perheen vanhin poika Eemil (s.1996).

Miten eläkepäivät ovat sujuneet?

– Olen nauttinut jokaisesta päivästä. Olen elänyt 30 vuotta aikataulun kanssa, nyt sitä ei enää ole.

– On ollut tosi kivaa, Selänne iloitsi.

Edes kesän kehnot säät eivät ole menoa haitanneet.

– Me emme ikinä tule Suomeen ilmaston, vaan ihmisten takia. Kaikkea on tehty mitä aikaisempinakin kesinä.

Innokkaana golfarina tunnetun Teemun elämässä golf on jääkiekkouran loppumisen myötä noussut entistä tärkeämpään asemaan.

– Pelaan paljon nykyään. Kieltämättä viime aikoina vähemmän, kun kelit ovat mitä ovat.

Teemu Selänteen jääkiekkoilijan eläkepäivien muodollisena starttina voi pitää 11. tammikuuta. Silloin Selänteen mahtava NHL-ura sai ansaitsemansa päätöksen, kun hänen paitansa nostettiin Anaheim Ducksin hallin kattoon juhlallisin seremonioin.

Hallin jäällä vuodatettuihin kyyneliin loppui myös muutaman vuoden kestänyt arvuuttelu ”Finnish Flashin” todellisista jäähyväisistä. Kun Teemu luisteli pois jäältä, uskoi Sirpa Selännekin miehensä eläkepäivien vihdoin alkaneen.

Selänteen oli yllättävän helppo sujahtaa oloneuvoksen rooliin, sillä siihen sisältyi mukavaa puuhaa. Hän kuskaili pitkin kevättä neljän lapsen katrastaan kouluun ja harrastuksiin. Lisäksi golfin ja tenniksen peluulle järjestyi hyvin aikaa.

Selänne ehti myös häärätä entistä enemmän Laguna Beachilla sijaitsevan pihviravintolansa (Selanne’s) erilaisissa markkinointitehtävissä.

Sirpa Selänne on jo ehtinyt kiitellä miehensä lisääntynyttä läsnäoloa kotosalla. Sekä sitä, että pariskunta on ottanut säännöllisin väliajoin kahdenkeskistä aikaa pikkukiireiden keskellä.

Kesäkuun alussa Suomeen rantautunut perhe vietti juhannuksen tuttuun tapaan Vuokatin maisemissa Teemun kiekkokoulun merkeissä. Sen jälkeen Teemu ei heittänyt hokkareita nurkkaan, vaan käy lähes joka aamu poikiensa kanssa kiekkotreeneissä, joihin osallistuu usein entisiä ja nykyisiä NHL-pelaajia.

Selänteen lähipiiri kertoo Teemun ottaneen tämän kesän selvästi rauhallisemmissa merkeissä kuin aiemmin. Toki Selänne pistäytyi Kotkan meripäivillä jahdillaan, mutta ilman kohuotsikoita.

Oma perhe, isovanhemmat ja kesäiset harrastukset ovat olleet Selänteen ykkösprioriteetit.

Mutta harrastuksista kun puhutaan, on golf ykkönen. Jotain Selänteen golf-innosta kertoo, että hänen tavoitteenaan on pelata läpi sata tärkeintä amerikkalaista kenttää. Tällä hetkellä pelattuja kenttiä on jo kolmisenkymmentä.

– Hyvä alku, Selänne kuittaa.

Kun maailman kenttiä pistetään arvojärjestykseen, Selänteen valinta on selvä.

– Oli kunnia päästä pelaamaan Augustassa (Georgia). Se on maailman ykköskenttä ja sinne on vaikein päästä.

Selänteelle pääsyn takasi jäähyväislahjaksi Anaheimin omistajalta saatu pelilupa.

– Augusta on golfarin taivas. Se on niin makee mesta, ettei ole oikein sanoja sitä kuvaamaan.

– Sain pelata siellä kolme rundia. Eka meni niin ettei edes tajunnut mitä tapahtui, olin niin täpinöissä. Joka kerta tuntui paremmalta ja paremmalta.

Selänne sanoo, että hänellä ei golfin suhteen ole muita tavoitteita kuin nauttia pelistä ja kehittyä pelaajana, mutta heti perään käy ilmi kunnianhimoinen asenne.

– Kyllä mä tämän puolitosissani otan. Yritän pelata ainakin kolme kertaa viikossa. Golf on mulle rakas harrastus.

Rocktähti Alice Cooper on myös innokas golfari. Jopa niin innokas, että sisällytti lajin keskeiseksi osaksi omaa elämäkertaansa Golf Monster.

Selänne tietää Cooperin taidot, vaikka ei ole samalle kentälle vielä päässytkään. Paino sanalla vielä, sillä tulevaisuudessa se ei ole lainkaan poissuljettu asia. Samalla paljastuu kuinka tosissaan Selänne golfin kanssa oikeasti on.

– Ensi vuonna aion pelata muutaman Pro Amin PGA-kisoissa ja Cooper on ollut useissa niistä mukana. Varmasti tulen hänenkin kanssaan pelaamaan.

Huippupelaajien työskentelyä Selänne pääsi seuraamaan toimiessaan keväällä suomalaisgolfari Mikko Ilosen caddyna Augustan par 3 -kisassa.

– Se oli huikea kokemus. Samassa ryhmässä oli myös Ernie Els. Oli se makeeta nähdä huippupeliä niin läheltä. Ammattilaiset ajattelevat pelin paljon syvemmältä kuin minä. Minä painan lipulle, heillä on taktiikka, jota mulla ei vielä ole.

Harjoitellessa on kuitenkin tärkeä nauttia. Joukkuepelaaja Selänteelle nautinto tarkoittaa haasteita sekä mukavaa yhdessäoloa niin perheen kuin ystävien kesken.

– Golf on vaikea laji monine haasteineen, mutta myös kiva sosiaalinen peli. Ja nimenomaan herrasmiesten peli, Selänne korostaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    4. 4

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    5. 5

      Meksikon järistys surmannut ainakin 149 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    6. 6

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    7. 7

      Dyykkarit iskivät luteiden saastuttamaan jätelavaan Espoossa – ”Toivotaan, että tilanne on nyt hallinnassa”

    8. 8

      Liivijengiläisen hurja syytevyyhti: Vartija käskytti kirveellä uhannutta ryöstäjää, kun pakoautosta alettiin ampua

    9. 9

      Rekkamiehelle tuomio seksipuuhilla rehentelystä teinipojalle – naisrahtarin syyte seksistä saman pojan kanssa kaatui

    10. 10

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    4. 4

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    5. 5

      Meksikon järistys surmannut ainakin 149 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    6. Näytä lisää