Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Oliko aviomiehen suhde toiseen mieheen syy Hollywoodin unelmaparin eroon? Nyt puhuu salarakas

Julkaistu:

sokkiero
Gwen Stefanin ja Gavin Rossdalen 13 vuotta kestänyt unelmaliitto päättyi yllättäen, kun pari jätti maanantaina avioerohakemuksen.
Gwen Stefani, 45, jätti maanantaina Los Angelesissa avioerohakemuksen miehestään, Bush-yhtyeen laulaja-kitaristista Gavin Rossdalesta, 49.

Ero tuli suurena yllätyksenä, sillä Stefanin ja Rossdalen liittoa on pidetty eräänä Hollywoodin onnellisimmista. Vielä vuoden alussa pari ylisti vuolaasti toisiaan haastatteluissa, mutta lähipirin mukaan ero oli vain ajan kysymys.

TMZ:n mukaan Gwen Stefani on jo pitkään epäillyt miehensä pettävän häntä. Nyt julkisuuteen on astunut itseään Gavin Rossdalen rakastajaksi kutsuva mies, joka sanoo olevansa syypää Stefanin ja Rossdalen eroon.

Rossdale on avoimesti kertonut, että hänellä oli 17-vuotiaana suhde miehen kanssa. Rossdale kuittasi sen vuonna 2010 antamassaan haastattelussa pelkkänä kokeiluna, mutta RadarOnlinen mukaan Rossdale on pitänyt yhteyttä nuoruusvuosiensa rakastajaan jo pitkän aikaa.

Kiihkeä romanssi 80-luvulla

Rossdalen salarakas, Marilyn-taiteilijanimeä käyttävä muusikko Peter Robinson, sanoo olleensa viimeksi yhteydessä Rossdaleen pari viikkoa sitten.

Jos twiitti ei näy selaimellasi, niin katso se tästä.

Robinsonin mukaan Rossdale oli soittanut hänelle ja sanonut hänen olevan syypää eroon.

Robinson puhui suunsa puhtaaksi amerikkalaislehdille parin nuoruuden romanssista jo vuonna 2010. Tämä on Robinsonin mukaan jäänyt kalvamaan Stefania, joka pelkäsi miehellään olevan edelleen suhde Robinsoniin.

– Gavin soitti minulle. Hän vaahtosi kuinka olin syypää avioliiton ongelmiin ja eroon. Hän vain jatkoi huutamista, Robinson puhisee RadarOnlinen haastattelussa.

Peter Robinson sanoi vuonna 2010 antamassaan haastattelussa Gavin Rossdalen olevan hänen elämänsä suurin rakkaus. Robinson myös sanoi, ettei parin suhteessa ollut kyse mistään nuoruuden kokeilusta, vaan aidosta rakkaudesta. Rossdale joutui luopumaan rakkaudestaan, sillä pelkäsi miten suhde mieheen vaikuttaisi hänen uraansa.

– Gwen halusi hänen olevan jotain mitä hän ei oikeasti ole. Tämän uskon olevan syy eroon, Robinson sanoo RadarOnlinelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Manchesterin iskusta epäillään Salman Abedia

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    5. 5

      Autoilija jyräsi lastenvaunuja työntäneen äidin suojatiellä

    6. 6

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    7. 7

      Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

    8. 8

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    9. 9

      Jesse Puljujärven pomo: ”Hän oli todella turhautunut”

    10. 10

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Manchesterin iskusta epäillään Salman Abedia

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    5. 5

      Autoilija jyräsi lastenvaunuja työntäneen äidin suojatiellä

    6. Näytä lisää