Leevi

Viihde

Oliko se sittenkään hovimestari? Asiantuntijat paljastivat: näin päättelet murhaajan Agatha Christien romaaneissa

Julkaistu:

Painosten kuningattaren murhamysteerioista löytyi tilastonikkarien käsissä selkeä kaava.
Vuosikymmenien ajan Agatha Christien (1890–1976) murhamysteeriot ja jännitysromaanit ovat tasapainoilleet luetuimpien kirjojen listojen kärkisijoilla. Nyt tutkijat ovat päätelleet kaavan, jolla tarinan syypää selviää hyvissä ajoin ennen hetkeä, jolloin tutkija kokoaa tarinan henkilöt kuulemaan, kuka syyllinen onkaan.

Jos haluat pitää murhaajan salassa, lopeta lukeminen tähän. Jos ratkaisu kiinnostaa, lue eteenpäin.

Selvä. Jatketaan.

Uutissivusto Telegraph kertoo, että UKTV-kanavan asiantuntijaryhmä kävi huolella läpi 26 Christien tunnetuinta rikosromaania. Joukossa oli esimerkiksi vuoden 1934 Idän pikajunan arvoitus ja 1926 Roger Ackroydin murha. Niistä löytyi yhdistäviä tekijöitä, joilla rikoksen tekijän voi päätellä. Ne liittyvät kirjoittajan käyttämään kieleen, murha-aseeseen, mysteerin asetelmaan ja siinä esiteltyyn kulkuvälineeseen.

Tutkijapaneelia johtanut tohtori Dominique Jeannerod Queensin yliopistosta kertoo, että rikoksen syypää esitellään aina kirjan alkupuoliskolla. Hänellä on lähes varmasti jonkin tunneside uhriin. Yleensä kyseessä on puoliso tai läheinen sukulaisuussuhde.

Jos romaanissa matkustetaan paljon maata pitkin kulkevilla ajoneuvoilla, on syyllinen todennäköisesti nainen. Jos matkaa taitetaan veden päällä, jahdataan tarinassa todennäköisesti miestä.

Jos uhri kuristetaan, on tekijä mies. Jos murha sattuu maalaistalossa, on tekijä 75 prosentin todennäköisyydellä nainen.

Jos syyllinen on nainen, on kirjan teksti häntä kohtaan negatiivisempi. Usein naispuolinen syyllinen jää kiinni johonkin kodista löytyvään tavalliseen esineeseen liittyvän johtolangan vuoksi.

Miespuolinen syyllinen taas selviää paljastuvien tietojen tai loogisen päättelyn perusteella.

Tutkijaryhmä huomasi myös, että ne tarinat, joissa päähenkilönä on omalaatuinen belgialaisetsivä Hercule Poirot ja murhatapana puukotus, murhaaja mainitaan useaan kertaan heti kirjan alussa.

Jos tutkimuksia johtaa neiti Marple ja murhan motiivi on raha tai rakkaussuhde, kerrotaan syyllisestä tarkemmin tarinan loppupuolella.

Tapauksen ratkaiseva johtolanka puolestaan selviää lähes aina tarinan puolivälissä. Sitä korostetaan kerronnassa niin, että lukija muistaa sen ratkaisun hetkellä.

Kokeilepa seuraavan kerran näitä vinkkejä, kun tartut tuotteliaan brittikirjailijan mysteeriin. Kuinka kävikään silloin, kun hämminkiä aiheutti Kissa kyyhkyslakassa (1959)?

Ota kantaa

Luetko kesällä dekkareita?

Kyllä 50% En 50%
Ääniä yhteensä 4644

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    6. 6

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    7. 7

      Brad Pitt ja Angelina Jolie haastetiin oikeuteen Ranskassa – jättivät miljoonalaskun maksamatta

    8. 8

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    9. 9

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Poliisi: Kaksi kuollut räjähdyksessä katalonialaisessa talossa – liittyy Barcelonan iskuun

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    6. Näytä lisää