Iivari, Iivo

Viihde

Nyt suomalaista viluttaa

Julkaistu:

KOMMENTTI
Kati Tervo toivoisi kreikkalaisten maksavan velkansa auringonpaisteena Euroopan Keskuspankin ja IMF:n luvalla.
Viileä kesä on romuttanut monen kesähaaveet. Suomalaisen mielestä suomalaiselle kuuluu vähintään kymmenen hellepäivää kesässä. Se on minimi. Ellei hellettä taivaalta tipahda, suomalaista on petetty. Silloin suomalaista viluttaa.

Hellelomalla makaamme aurinkorasvattuina rantatuoleissa, kärpäset surisevat ja imemme pillillä juomaa. Annamme lämmön hyväillä talven kangistamat nivelemme sulaviksi. Routa hellittää otteensa meistä vasta auringossa, loppukesästä olemme rentoja kuin etelämaalaiset. Kaunis rusketus koristaa ihoa töihin palattua. Tukka on haalistunut ja pellavoitunut valosta ja uimisesta. Pisamat pilkuttavat nuorekkaasti lomalta palaavaa, energiaa puhkuvaa kesäihmistä. Näinhän sen piti mennä.

Lomien jälkeen toimistopöydän taakse palaakin kalpeanaamaisia ja turhautuneita suomalaisia. Pomon ja hallituksen syyksi tekisi mieli huonot lomasäät laittaa, kun D-vitamiinia pitää napsia purkista.

En kadehdi meteorologeja, jotka villapuseroissaan ilmestyvät kartoille kertomaan epävakaista säistä. Matti Huutonen on suosikkini, koska hänen perusilmeensä ei muutu matala- ja korkeapaineen mukaan. Pieni hymynkare saattaa käväistä suupielessä, kuten palveluammatin harjoittajalle sopii. Mutta Matti ei turhia päkise, kaunistele eikä lupaile. Kertoo vain tylyn viestinsä: sadekuurojen mahdollisuus varsinkin Keski-Suomessa on suuri, seuraava matalapaineen alue saapuu maahamme…

Onhan näissä säissä yksi hyväkin puoli: vanhukset eivät näänny kuumuuteen. Kyynisesti lääkäriystävä totesi, ehkä koleuteen kylläkin. Emme altistu ihosyövälle eikä auringonpistoksesta ole pelkoa. Kaivot eivät kuivu. Kylmät uimavedet vähentävät hukkumiskuolemia. Viileys rauhoittaa meitä.

Kun seuraa Etelä-Euroopan jatkuvia paisteita ja korkeita lämpötiloja, tulee väistämättä mieleen, eikö heidän lämpöasteistaan voisi leikata meille siivun. He voisivat siirtää muutaman kuuman päivän sieltä tänne pohjolaan. Jospa kreikkalaiset voisivat maksaa velkansa auringonpaisteena Euroopan Keskuspankin ja IMF:n luvalla. Rahtikoneella siirrettäisiin säkkikaupalla kuumaa ilmaa Ateenasta tänne meille ennen kuin koulut alkavat. Taitaisi vaikuttaa hölmöläisten hommalta, mutta niinhän moni muukin Kreikkaan ja Suomeen liittyvä asia vaikuttaa.

Lapsia käy eniten sääliksi, koska viime vuosina helteet yleensä pamahtavat päälle elokuussa, kun koulut ovat jo alkaneet. Lapset saavat kärvistellä kuumissa luokissa. Se tuntuu kohtuuttomalta.

Sää on pukeutumiskysymys. Kevyitä kesävaatteita ei ole tullut käytettyä, ja nyt eletään sentään elokuun alkua. Turhaa on laihdutettu bikinikuntoon, koska niissä ei ole tarjennut. Kumisaappaat, farkut ja huppari on kesäisintä ja seksikkäintä, mitä kannattaa pukea ylle.

Mökillä on tullut lueskeltua kirjoja ja tehtyä töitä. Helle ei ole pakottanut huilailemaan. Olutta ja jäätelöä on kulunut vähän. Ei ole tarvinnut pyöriä öitä lakanoissa ja toivoa edes pientä tuulenvirettä. Jos säät muuttuvat vielä helteeksi ennen seuraavaa routaa, niin toivoisin pääministeri Sipilän määräävän suomalaiset vapaalle. Sehän olisi sentään poikkeustila.
  • Sunnuntai-liite

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    2. 2

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. 6

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    7. 7

      Kuva kertoo kaiken Therese Johaugin tuskasta: ”Tunnen itseni väärin kohdelluksi”

    8. 8

      Saksan sisäministeriö IS:lle: Turun puukottaja oleskeli Saksassa 2015–2016

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Säilytätkö oikein? Nämä ruuat pitäisi panna jääkaappiin ja nämä ruuat se pilaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    3. 3

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    4. 4

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    5. 5

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    6. 6

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    7. 7

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Länsiväylän kuolonkolarista: Onnettomuus näyttäisi johtuneen huomattavasta nopeuserosta

    2. 2

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Isis yritti räjäyttää Barbie-nukkeen ja lihamyllyyn kätketyt pommit lentokoneessa – matkatavaroiden ylipaino esti terrori-iskun

    5. 5

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    6. Näytä lisää