Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Kaunottaret kisaavat taas Miss Peppu Brasilia –tittelistä – mukana isoäiti ja Kardashian-klooni

Julkaistu:

kauneuskisat
27 naista kisaa kotimaassaan Brasiliassa erittäin suositussa pepuille omistetussa kauneuskisassa.
Miss BumBumissa, eli Miss Peppu Brasilia -kisassa etsitään Brasilian upeinta takapuolta. Kisa on Brasiliassa erittäin suosittu, sillä voittaja palkitaan noin 14 000 eurolla ja hän pääsee poseeraamaan miestenlehden kanteen. Kisa on toiminut kilpailijoille myös ponnahduslautana mallintöille, sillä voittaja saa palkkioksi sopimuksen paikallisen mallitoimiston kanssa.

Ehtona kisaan osallistumiselle on se, että takapuolen tulee olla aito, eikä peppua saa olla paranneltu esimerkiksi kauneusleikkauksilla.

Miss Peppu 2015 –voitosta kisaa 27 naista ja voittaja kruunataan marraskuussa. Voittaja valitaan kilpailun kotisivuilla käydyn äänestyksen perusteella.

Tänä vuonna kruunusta kisaa kisan sivujen mukaan poikkeuksellisen monipuolinen joukko naisia. Brasilialaismedia on jo hehkuttanut erään kilpailijan olevan Kourntey Kardashianin klooni. Mukana on myös kilpailija, jolla on jo lapsenlapsia.

Kisan aikana Miss Peppu -kandidaatit kiertävät Brasiliassa erilaisissa tapahtumissa tapaamassa yleisöä. Kilpailijat ovat myös joka vuosi järjestäneet erilaisia tempauksia Sao Paolon kaduilla. Tiistaina viisi bikiniasuista kilpailijaa yllätti metromatkustajat ruuhka-aikaan.

Kissatappeluita kulisseissa

Kauneuskisan kulisseissa on aikaisempina vuosina käyty kiivasta taistelua kruunusta. Esimerkiksi vuonna 2013 kaksi naista diskattiin kisasta, sillä heidän epäiltiin lahjoneen tuomareita.

Viime vuonna kisan jälkipyykkiä puitiin ahkerasti brasilialaislehdissä. Katkerat finalistit Bruna Valentim ja Vanusa Hoppe saksivat missinauhansa kisan päätteeksi ja sylkivät solvauksia suustaan. Heidän mukaansa voitto ja parhaimmat sijat oli ostettu rahalla.

Myös muut voitosta kilpailleet naiset olivat katkeria häviöstään. Erästä finalistia syytettiin kiristyksestä, sillä kanssakilpailijat vuodattivat brasilialaislehdille naisen uhanneen sytyttää kisapaikkana toimineen hotellin tuleen, jos hän ei voita.

Kuumimmaksi puheenaiheeksi häviäjien keskuudessa nousi kuitenkin Ana Paula Costan takapuolessa ollut muhkura. Ana Paula Costa uskoi jonkun noituneen hänen takapuolensa ja oli varma joutuneensa voodoon uhriksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Isis väittää tehneensä Manchesterin iskun

    8. 8

      Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

    9. 9

      23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

    10. 10

      Kommentti: Manchesterin uhrit muuttavat Eurooppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

    6. Näytä lisää