Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Jännittynyt Vesa Keskinen valmiina Janen synnytykseen: ”Nukun sandaalit jalassa”

synnytys
Kyläkauppias odottaa innolla uutta perheenjäsentä.
Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen ja hänen tuore vaimonsa Jane saavat toisen lapsensa hetkenä minä hyvänsä. Viimeisillään raskaana oleva Jane voi Ilta-Sanomien tavoittaman Keskisen mukaan hyvin.

– Janen tila on ollut vakaa koko raskauden ajan. Mitään muutosta normaaliin ei ole ilmennyt. Toki hän on illalla väsynyt, koska vauva kaikkine tykötarpeineen painaa vatsassa melkoisesti, Keskinen kertoo ja sanoo, että lasta odotetaan jo kuumeisesti – käytännön syistäkin.

– Toki Jane toivoo jo lapsen syntyvän, koska kaikki tavalliset askareet eivät enää suju, koska vatsa hieman rajoittaa liikkumista. Hän on kuitenkin jaksanut olla koko ajan iloinen ja pirteä jopa kaikissa Tuurin kyläkauppias -ohjelman kuvauksissa niin aamulla kuin illallakin, Keskinen kertoo.

Entä miten voi toistamiseen isäksi tuleva Keskinen itse?

– Minä olen ollut koko ajan lähtövalmiudessa viimeisen kuukauden ajan. Auto on tankattu ja nukun "sandaalit jalassa”, Keskinen intoilee.

– Toki olen hieman jännittynyt, mutta osaan suhtautua lapsemme syntymään luonnollisena asiana eli en ole viettänyt unettomia öitä.

Uuden perheenjäsenen laskettu aika ja sukupuoli ovat visusti varjeltuja salaisuuksia, joita eivät tiedä edes pariskunnan vanhemmat.

– Vauva tulee, kun hän päättää tulla. Meille on tärkeintä saada terve lapsi. Sukupuolella ei ole meille merkitystä, Keskinen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      IS seurasi 4.finaalia: Tappara hyydytti pelin kolmannessa erässä – otteluvoitot nyt tasan, katso maalit

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    5. 5

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    6. 6

      Takaa-ajo Helsingissä: miehet hylkäsivät autonsa ja yrittivät paeta poliisia Pikkukosken metsiin

    7. 7

      Niukka-asuiset Baywatch-fanit juoksivat kulttisarjan hengessä – katso kuvat punaiseen pukeutuneista kaunottarista!

    8. 8

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    9. 9

      Vastaanottokeskuksen ruokajonossa painittiin – paikalle hälytettiin useita poliisipartioita

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    7. 7

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    10. 10

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      IS seurasi 4.finaalia: Tappara hyydytti pelin kolmannessa erässä – otteluvoitot nyt tasan, katso maalit

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    5. 5

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    6. Näytä lisää