Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

20 välikohtausta oli liikaa – nuorelle näyttelijättärelle potkut suositusta saippuasarjasta

potkut
Vuodesta 2010 Hollyoaks -tv-sarjassa näytellyt Stephanie Davis on saanut kenkää.
Stephanie Davisia, 22, ei enää nähdä suositussa Hollyoaks-sarjassa. Brittiläisessä saippuaoopperassa Sinead O’Connoria esittänyt nuori näyttelijätär sai sarjasta potkut, The Sun kertoo verkkosivuillaan.

Potkujen syytä ei perusteltu, mutta Davisin tiedottaja kertoi taustalla olleen näyttelijän alkoholiongelma.

– Stephanien sopimuksen lopettaminen oli seurausta useista varoituksista johtuen myöhästymisistä ja poissaoloista sekä lopulta viimeisimmästä välikohtauksesta, jolloin hän oli työkyvytön johtuen liiallisesta alkoholin kulutuksesta, tiedotteessa kerrotaan.

The Mirrorin haastatteleman sisäpiiriläisen mukaan Davis ”on ollut jo jonkin aikaa ongelma” ja että hänen juomisensa ”aiheutti ainakin 20 välikohtausta.”

– Hän asetti meidät mahdottomaan tilanteeseen. Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa hänen mennä. Se ei ollut reilua muita näyttelijöitä kohtaan, The Mirrorin sisäpiirilähde jatkoi.

Davisin sopimus oli uusittu vain nelisen kuukautta sitten. Suomessakin esitettyä Hollyoaksia on tehty vuodesta 1995.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    3. 3

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

    6. 6

      Poliisi sai valvontakameran tallenteen 35-vuotiaana kuolleen urheilutähden turmasta – rikkoiko itse liikennesääntöjä?

    7. 7

      Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

    8. 8

      Ariana Granden konsertissa tapahtui karmea isku – tällainen nuorten tyttöjen megaidoli on

    9. 9

      Suosittu Emmerdale-tähti pakeni henkensä edestä Manchesterin iskua – ”Ihmiset kirkuivat ja huusivat”

    10. 10

      Piiritystilanne Porissa – pakettiautoon lukittautunut mies uhkasi räjäyttää kaasupullon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    7. 7

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    8. 8

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    3. 3

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    4. 4

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    5. 5

      Onko Pekka Rinne maailman paras jääkiekkoilija juuri nyt? Pasi Nurmisella on asiaan perusteltu mielipide

    6. Näytä lisää