Alma

Viihde

Valikko

Bill Cosby myöntää tarjonneensa rahaa hiljentääkseen seksikumppaninsa

Julkaistu:

Veteraanikoomikko
Yhdysvaltalainen veteraanikoomikko myöntää yrittäneensä maksaa seksikumppaninsa hiljaisiksi, kertoo New York Times.
Ryöpytys huhtikuussa seksuaalirikossyytteeltä välttyneen veteraanikoomikko Bill Cosbyn ympärillä jatkuu. Cosby on vanhojen asiakirjojen mukaan myöntänyt antaneensa naisille huumeita saadakseen heiltä seksiä.

New York Timesin saamien tietojen mukaan Bill Cosbylla oli suhde philadelphialaisen yliopiston naispuolisen työntekijän kanssa vuonna 2005.

Cosby tarjoutui osallistumaan taloudellisesti naisen lisäkoulutukseen estääkseen parin seksisuhteen paljastumisen. Cosby pelkäsi vaimonsa reaktioita suhteestaan nuoreen naiseen.

Seksuaalirikossyytteissä velloneen Bill Cosbyn kerrotaan myös sanoneen olevansa lahjakas tulkitsemaan naisten tunnereaktioita.

– Olen taitava lukemaan naisia ja heidän tunteitaan tällaisissa romanttisissa seksiasioissa.

Cosby on myöntänyt maksaneensa myös toisellekin naiselle rahaa vuonna 1976 saatuaan rauhoittavilla lääkkeillä houkuteltua naisen harrastamaan seksiä kanssaan.

Bill Cosby on tehnyt pitkän uran televisiossa. Hänet tunnetaan erityisesti 1980- ja 1990-luvulla esitetystä Cosby Show'sta.

Lähde: BBC

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    2. 2

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Uutta tietoa JJ Lehdon onnettomuudesta – samassa kohdassa kolaroitiin eilenkin

    6. 6

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    7. 7

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    8. 8

      Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

    9. 9

      Kuvat: Isä menetti liikuntakykynsä pojan yo-juhlien alla – urheiluseura riensi perheen avuksi Kuusamossa

    10. 10

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. 6

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    7. 7

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    8. 8

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    9. 9

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    10. 10

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    2. 2

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Uutta tietoa JJ Lehdon onnettomuudesta – samassa kohdassa kolaroitiin eilenkin

    6. Näytä lisää