Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Pori Jazzeilla käyskentelevä vuohi ihastuttaa festarikävijöitä - “Vuohet ymmärtävät musiikkia”

Julkaistu:

Pori Jazz
Ihmisten lisäksi Kirjurinluodolla on “kesätyöläisenä” viihtyviä vuohia.
Porin Kirjurinluodolla Pori Jazzien musiikkitarjonnan ihmisvieraiden lisäksi kuulevat alueella kesänvietossa olevat vuohet, riikinkukot, kanat ja ainakin eräs sorsaperhe.

Aivan Lokkilavan ja Tedin teltan vieressä asustavat vuohet, joiden hyvinvoinnin festareiden aikana varmistaa paikalla turvaliivissä käyskentelevä järjestyksenvalvoja.

Ohikulkevat festarikävijät ovat haltioissaan huomatessaan valkoisen vuohen. Ihmiset pysähtelevät lepertelemään ruohoa rouskuttelevalle vuohelle.

Eläin katsoo ihastelijoita päätään puolelta toiselle kallistellen. Taitaa vuohi myös poseeraamisen taidon, kun festarivieraat napsivat siitä haltioituneena kuvia.

– Kokemukseni mukaan vuohet ovat pärjänneet hyvin, Porin kaupunginpuutarhuri Ismo Ahonen kertoo IS:lle.

– Kirjurinluodossa on myös alpakoita, mutta ne on viety pois kotiinsa festareiden ajaksi. Eläimet ovat meillä vuokralla ja vuohetkin ovat ihan kesätyöläisiä, Ahonen kertoo.

Vuohen mysteerikuolema pelästytti

Kaupunginpuutarhuri kertoo, että kaupunki saa joka vuosi palautetta, jossa kyseenalaistetaan vuohien hyvinvointi ja epäillään sietävätkö ne lähiteltoissa raikaavaa musiikkia.

– Kokemukseni mukaan vuohet kyllä ihan ymmärtävät musiikkia, Ahonen lausuu.

– Vuohia vartioidaan ja järjestysmiehet katsovat, ettei vuohille anneta mitään muuta syötävää kuin heinää.

Kirjurinluodon vuohien hyvinvointi nousi puheenaiheeksi kesällä 2013, kun yksi vuohista sairastui vakavasti yleisötapahtuman jälkeen ja menehtyi mystisesti.

Porilaine-lehden mukaan vuohen kuolema pelästytti Kirjurinluodon työntekijät. Vuohelle tehtiin ruumiinavaus, mutta merkkejä ihmisen tekemästä haitasta ei löytynyt.

– Tutkimme asian ja tulimme siihen tulokseen, ettei vuohia ole syytä siirtää alueelta pois. Pori Jazzeilla on kuitenkin aikuisia ihmisiä, jotka eivät hölmöile. Jos kyseessä olisi alaikäisille suunnattu tapahtuma, ne olisi jo siirretty pois, Ahonen kommentoi ja jatkaa.

– Ihmiset pitävät vuohista ja vuohet saavat myös vähän kulttuuria samalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Reuters: Ostoskeskus evakuoitu Manchesterissa

    3. 3

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

    6. 6

      Poliisi uskoo tietävänsä Manchesterin terrori-iskun tekijän

    7. 7

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    8. 8

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    9. 9

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    10. 10

      Kupittaan sairaalan hoitaja tuomittiin vanhuksen pahoinpitelystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    7. 7

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    2. 2

      Reuters: Ostoskeskus evakuoitu Manchesterissa

    3. 3

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    5. 5

      Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

    6. Näytä lisää