Aatu, Aatto

Viihde

Valikko

Jannika B iloitsee tangokuningas-ystävänsä voitosta – ”Ei tämä mikään yllätys ollut”

Julkaistu:

tangokuningas
Jannika B iloitsee Aki Samulin voitosta, mutta missasi suoran televisiolähetyksen vauvakutsujensa vuoksi.
Seinäjoen Tangomarkkinat huipentuivat lauantai-iltana, kun 32-vuotias Aki Samuli kruunattiin tangokuninkaaksi. Ravintolatoimenjohtajana siviilissä työskentelevä Samuli oli kilpailun ennakkosuosikki ja yleisön suosikki -äänestyksessä mies rohmusi äänistä peräti 48 prosenttia jättäen loput viisi finalistia kauas taakseen.

Ilta-Sanomien haastattelussa Samuli kertoi saaneensa lopullisen sysäyksen Tangomarkkinoille osallistumisesta hyvältä ystävältään laulaja Jannika B:ltä.

– Olen keikkaillut vain vähän aikaisemmin, pääosin olen ollut pitkään ravintola-alalla. Lopullinen sysäys Tangomarkkinoille lähti lopulta siitä, kun olin kahvilla Jannika B:n kanssa. Hän on hyvä ystäväni, ja sanoi minulle, että sinä hukkaat koko elämäsi tuohon miettimiseen. Kohta huomaat, että olet viisikymppinen ja edelleen mietit, että uskaltaisiko sitä vai ei, Aki kertoi IS:n haastattelussa Seinäjoella.

Jannika B iloitsee ystävänsä voitosta

Parhaillaan taukoa pitävä Jannika B kertoo IS:lle olevansa äärimmäisen onnellinen ystävänsä voitosta. Ystävykset tutustuivat reilut kaksi vuotta sitten Samulin pyörittämässä lahtelaisessa ravintolassa, jossa pop-laulaja oli tuttu näky. Ruokien lisäksi artisti tykästyi Samuliin, jossa näki heti potentiaalia.

– Olen äärimmäisen onnellinen Akin puolesta, mutta ei tämä mikään yllätys ollut. Uskoin hänen voittoonsa. Jos en olisi uskonut, olisin kehottanut häntä pysymään entisessä työssään, Jannika B kommentoi IS:lle.

– Aki on myös haaveillut kauan muusikon urasta, mutta se lopullinen rohkeus vain puuttui. Keskustelimme hänen kanssaan asiasta ja sanoin vain, ettei se asia miettimällä parane. Keskustelimme myös siitä, että on hyväksyttävä epäonnistumisen mahdollisuus, mutta kannattaa ehdottomasti yrittää.

Tangoja vauvakutsuilla

Esikoistaan muusikko Toni Wirtasen kanssa odottava Jannika ei katsonut Tangomarkkinoiden kuningasfinaalia televisiosta, mutta kuunteli lähetystä intensiivisesti radiosta.

– Samaan aikaan vietettiin vauvakutsujani. Istuimme läheisten ystävieni kanssa ulkoporealtaassa ja kuuntelimme samalla lähetystä.

Jannikan mukaan häntä ja tuoretta tangokuningasta yhdistää nyt se, että he ovat kummatkin ”repäisseet” ison muutoksen omassa elämässään ryhtymällä muusikoiksi ja jättämällä entisen taakseen.

Entä aikooko Jannika jatkossa neuvoa ystäväänsä esimerkiksi muusikon uraan ja julkisuuteen liittyvissä asioissa?

– Minusta tuntuu, että itsekin harjoittelen vielä muusikkona oloa sekä kuinka suhtautua julkisuuteen. Minusta hän voi ainakin saada hyvän keskusteluystävän, Jannika tuumaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    4. 4

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    5. 5

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    6. 6

      Tänään katkeaa Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne

    7. 7

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    8. 8

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    9. 9

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    10. 10

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    4. 4

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    5. 5

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    10. 10

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    4. 4

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    5. 5

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    6. Näytä lisää