Urpo

Viihde

Valikko

Sirpa Selänne, 45, on himotreenaja – näin upealta hän näyttää

Julkaistu:

Bermuda-turnaus
Sirpa ja Teemu Selänne viettävät perheen kanssa kesälomaa Suomessa.
Jääkiekkoilija Teemu Selänteen puoliso Sirpa Selänne pysyy vuodesta toiseen aina yhtä hehkeänä. 45-vuotias Sirpa kertoo pitävänsä huolta itsestään urheilemalla.

– Kiitos vanhempieni olen saanut hyvät geenit, joten pysyn aika helposti hoikkana, mutta teen kyllä sen eteen töitäkin. Pienessä ihmisessä muutamakin ylimääräinen kilo tuntuu ja näkyy heti. Liikun terveyden takia ja koska siitä tulee niin hyvä olo, Sirpa perustelee.

– Harrastan liikuntaa joka päivä. Minulla on mahdollisuus treenata, koska en ole päivisin töissä. Treenaan yleensä aamupäivisin lasten lähdettyä kouluun. Käyn salilla, pelaan tennistä tai käyn hotjoogassa, hän jatkaa.

Sirpa ei noudata mitään erityistä ruokavaliota.

– Syön kaikkea, mutta kiinnitän huomiota annoskokoihin. Koetan syödä pienempiä annoksia, Sirpa myöntää.

Koko perhe liikkuu

Hänellä on aviomiehensä Teemun kanssa neljä lasta, kolme teini-ikäistä poikaa sekä seitsemänvuotias tytär.

– Pojat ovat jo sen ikäisiä, että he kiinnittävät hirveästi huomiota ruokavalioon ja sen terveellisyyteen. He haluavat syödä paljon proteiinia, jotta lihakset kasvavat.

Myös perheen kuopus Veera harrastaa useita liikuntalajeja.

– Veera on liikunnallisesti lahjakas. Välillä hän haluaa taitoluistelijaksi ja välillä ratsastajaksi. Hän on myös kova laulamaan ja esiintymään, äiti kertoo.

– Nautin hirveästi katsoa, kun Veera tanssii ja laulaa. Se on niin erilaista kuin poikien kanssa. Tykkään itsekin tanssia ja joskus tanssimme yhdessä.

Perheen esikoinen Eemil valmistui keväällä amerikkalaiskoulusta ylioppilaaksi.

– Suunnitelmat ovat nyt vähän auki. Kaksi poikaa on pian lähdössä kotoa jonnekin pelaamaan jääkiekkoa, mutta vielä ei tiedetä mihin he menevät. Tulee olemaan ihan hirveätä, kun pojat muuttavat kotoa, mutta on pakko totutella uusiin tilanteisiin. Onneksi voimme sitten Teemun kanssa käydä katsomassa heitä sijaitsevat he missä tahansa.

Eilen perjantaina Selänteillä juhlittiin Teemun syntymäpäivää. Jääkiekkolegendalla tuli täyteen 45 vuotta.

– Vietimme syntymäpäivää rauhallisesti kotona grillaten. Olemme ruvenneet vähän himmailemaan. Yritämme, että emme juhlisi enää ihan niin paljon kuin joskus aikoinaan, Sirpa virnistää.

”Emme palaa Suomeen”

Juhlanaiheita riittää, sillä pariskunnan hääpäivä on kahden viikon päästä.

– Joka vuosi teemme silloin jotain yhdessä. Ehkä käymme syömässä ja vietämme sen jälkeen hotelliyön tai kenties lähdemme jonnekin vähän kauemmas kotoa.

Selänteiden elämä on Amerikassa, jossa sijaitsevat lasten koulut ja opintosuunnitelmat.

– Emme palaa Suomeen. Onhan se mahdollista, että tilanteet elämässä muuttuvat, mutta ainakaan nyt meillä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia muuttaa Suomeen, Sirpa sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  2. 2

    IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, Tuomiokirkon ovet avattiin

  3. 3

    SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

  4. 4

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

  7. 7

    Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

  8. 8

    Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

  9. 9

    Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

  10. 10

    Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  2. 2

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  5. 5

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  6. 6

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  7. 7

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  8. 8

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  2. 2

    IS SEURAA: Koiviston hautajaiset alkavat, Tuomiokirkon ovet avattiin

  3. 3

    SUORA LÄHETYS: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

  4. 4

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. Näytä lisää