Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Nuuhkittu Mersu, strippitanko ja leluja – maailmantähtien käsittämättömät takahuonevaatimukset hämmentävät

raideri
Kotimaisten festareiden promoottorit ovat kohdanneet mitä mielenkiintoisimpia takahuonevaatimuksia.
Suomen suvi ja kesäfestarit vetävät puoleensa monenlaisia artisteja. Yhtä erilaisia – joskus jopa erikoisia – ovat myös esiintyvien taiteilijoiden takahuonevaatimukset eli raiderit.

– Kerran Seinäjoelle saapuneen David Bowien edustaja vaati päästä haistelemaan artistille varattua Mercedes-Benziä. Sitten hän oli kuvaillut hajuhavaintojaan, ja lopulta mersu hyväksyttiin, vuosikausia Provinssirockin promoottorina toiminut Juha Koivisto muistelee.

Tänä kesänä peräti kymmenelle festivaalille ohjelman buukkaavalla Timo Isomäellä on hyviä kokemuksia saksalaisautoista.

– Joskus amerikkalaisartistit toivovat kuljetusautoiksi jenkkimalleja, mutta he myös ymmärtävät, ettei niitä ole täällä aina tarjolla, mm. Linkin Parkin ja Wu-Tang Clanin härmään buukannut promoottori sanoo.

– Yleensä Mercedeksen S-malli kuittaa kaikki limusiinipyynnöt. Se on auto, joka hyväksytään käytännössä kaikkialla.

Strippitanko ja erikoispulveria

Paitsi Lahdessa. Kaupungissa eilen alkaneelle Summer Up -festivaalille saapunut rap-duo Rae Sremmurd esitti festivaalijohtaja Martin Mustoselle erikoisen ajoneuvovaatimuksen.

– Heidän toiveenaan oli, että heitä saapuu noutamaan lentokentältä bussi jossa on keskellä strippitanko. Itse strippareista ei tosin ollut mitään mainintaa, Mustonen hekottelee.

Koiviston pitkän uran hauskin väärinymmärrys sattui aikoinaan hevilaulaja Glen Danzigin kohdalla.

– Hän oli ilmaissut halunsa baby powderiin. Jostain syystä henkilökuntamme oli kuullut vain sanan powder (suom. pulveri), ja siitähän syntyi sitten monenlaisia mielikuvia, Koivisto nauraa.

– Jonkin aikaa siinä meni ennen kuin joku tajusi, että kyseessä olikin vauvatalkki. Artisti tarvitsi sitä saadakseen todella kireät housunsa jalkaan!

Leluja ja hygieeninen wc-pytty

Vuonna 1995 amerikkalaisbändi Bloodhound Gang toivoi lastenleluja Provinssirockin backstagelle.

– Se hoidettiin kuuliaisesti ja kirjaimellisesti, koska näin papereissa luki, Koivisto kertoo ylpeänä.

– Joskus tuntuu, että raiderit sisältävät tietyntyyppisiä vitsejä. Artistit ovat halunneet katsoa, pystytäänkö toiveet todella toteuttamaan.

Madonnan tapauksessa kyse ei edes ollut vitsistä, kun bakteereja pelkäävä popdiiva vaati jokaiseen Confessions-kiertueensa pukuhuoneeseen uuden wc-istuimen.

– Madonnan henkilökunta tutkii istuimen. Sen on oltava tuoreessa paketissa, ja putkimiehet asentavat sen ennen jokaista keikkaa, brittilehti Daily Mirrorin lähde paljasti.

Vastaavaa pönttödiivailua näkee harvoin Suomessa. Tiukkoja vaatimuksia toki on.

– Jonkin verran tuotteita pitää hommata ulkomailta. Artistit pyytävät välillä esimerkiksi sellaisia juomia, joita ei meiltä Suomesta löydy, Mustonen yllättää.

Isomäelle on kuulemma käynyt samoin, mutta:

– Koskaan ei olla törmätty sellaiseen tilanteeseen, ettei vastaava suomalainen tuote olisi kelvannut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    6. 6

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    7. 7

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    8. 8

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Nikke Ankaran härskien puheiden kohteena oleva Petra iski tv:ssä takaisin – ”Rupes ärsyttää se ylimielisyys”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    2. 2

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    3. 3

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    4. 4

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    5. 5

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    6. Näytä lisää