Minna, Vilma, Miina

Viihde

Valikko

Nicki Minaj villitsi yleisön Lahdessa – läpikuultava asu ei jättänyt mitään arvailujen varaan

Julkaistu:

Summer Up
Runsaista muodoistaan tunnettu amerikkalainen rapartisti Nicki Minaj villitsi helteen hellimän suomalaisyleisön Lahden Summer Up -festivaaleilla eilen.
Ensimmäistä kertaa Suomeen esiintymään saapunut Nicki Minaj nousi Mukkulan rannassa sijaitsevan festivaalin päälavalle hieman aikataulusta myöhässä, noin viittä vaille yksitoista perjantai-iltana. Lavalle oli rakennettu suuri valkoinen porrastasanne.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan artisti saapui suoraan keikkapaikalle. Tähden seurueen pyynnöstä festivaalien backstage rajattiin vain heidän käyttöönsä. Suomalaisen lehdistön kuvaajat eivät myöskään päässeet lavan eteen, kuten useimmiten suurienkin tähtien keikoilla. Lavan edustalle pääsi vain Minajin seurueen oma kuvaaja.

Super Bass-, Starships- ja Anaconda-hiteistään tunnettu artisti asteli lavalle suuren huutomyrskyn saattelemana. Eikä huutomyrskystä kappaleiden välissä ollut tulla loppua. Yleisömeressä vilahteli myös muutamia pahvi-Nickejä.

Mustaan, läpinäkyvään asuun pukeutunut Minaj aloitti rauhallisesti, mutta kuuluisan takapuolen pyöritystä nähtiin jo seuraavassa Feeling myself -kappaleessa, joka on tehty yhdessä laulaja Beyoncen kanssa. Tunnelma yleisössä räjähti viimeistään pikkutuhman Anaconda-kappaleen aikana.

Maailmantähti myös otti suomalaisia faneja mukaansa lavalle.

Sukkahousukangasta muistuttanut, läpikuultava asu ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Myös artistin taustatanssijat noudattelivat pukeutumisessa samaa niukkaa linjaa kuin päätähtensä.

Artistin Suomen-vierailu nousi otsikoihin jo 10. päivä kesäkuuta, kun festivaalijärjestäjien Nicki Minaj -pyllistystempaus aiheutti kuohuntaa sosiaalisessa mediassa.

Tempauksesta kohistiin ulkomailla saakka.

Muun muassa suosittu yhdysvaltalaissivusto Buzzfeed ja brittilehti Mirror uutisoivat tuhatpäisen niukkaan asuun puetun Nicki Minaj -pahviarmeijan pystytyksestä Helsingin Tuomiokirkon portaille.

Tempaus sai perjantaina myös hyväntuulisen vastaiskun, kun Lahden katukuvaan ilmestyi yön aikana lukuisia pahvisia Jeesus-hahmoja.

Ennen Nicki Minajin keikkaa uutisoitiin myös laulajattaren raiderista, joka amerikkalaissivustojen mukaan sisältää muun muassa paistettua kanaa, pihvejä ja neljä rullaa laadukasta vessapaperia.

Järjestäjät lupasivat täyttää artistin toiveet. Lisäksi Nicki Minajille rakennettiin backstagelle oma sauna.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    5. 5

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    6. 6

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    7. 7

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    8. 8

      Australialaisstrippari harrasti ryhmäseksiä Mel B:n ja tämän ex-miehen kanssa – kertoo intiimejä yksityiskohtia lemmenyöstä

    9. 9

      Onko murehtimisesi normaalia? 10 merkkiä, jotka paljastavat ahdistuneisuushäiriön

    10. 10

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    10. 10

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

    5. 5

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    6. Näytä lisää