Mervi

Viihde

IS paikalla: Liikuttuneet fanit purkautuivat kaduille konsertin jälkeen – näyttävät ilotulitukset päättivät illan

Julkaistu:

one direction
IS kysyi kaduille purkautuneiden One Direction -fanien päällimmäiset tunnelmat konsertin jälkeen.
Supersuosittu One Direction -poikabändi konsertoi Helsingissä Olympiastadionilla lauantai-iltana. Ilta-Sanomat seurasi konserttia tiiviisti paikan päällä.

IS tapasi stadionin edustalla konsertista poistuvia faneja ja heidän vanhempiaan.

Konsertti päättyi hieman ennen kello yhtätoista näyttäviin ilotulituksiin stadionin yllä.

Olympiastadionin edustalla odotteli jo hyvissä ajoin ennen konsertin päättymistä liuta lapsiaan odottelevia vanhempia. Outi ja Petri ovat ajaneet Tampereelta hakemaan kotiin 17-vuotiasta tytärtään ja hänen ystäviään.

– Tämä on ensimmäinen konsertti, johon tytär tulee, isä kertoo.

– Tytöt tulivat aamulla junalla nelisin ja me tulimme nyt sitten hakemaan heitä, äiti jatkaa.

Poistuvien fanien kasvoja koristavat suusta korviin ulottuvat hymyt. Poikabändihuuma on selvästi osa nuorten elämää.

Toisaalta konsertista poistuu monenikäisiä katsojia. Maailmanluokan bändi kiinnostaa muitakin kuin kaikkein innokkaimpia ja nuorimpia faneja.

Espoolaiset 20-vuotiaat Pamela, Charlotta, Nea ja Bettina ovat saapuneet konserttiin viettämään hauskaa iltaa tyttöjen kesken. Iloiset nuoret kertovat aikovansa ehdottomasti jatkaa iltaa onnistuneen keikan jälkeen.

– Oli kyllä hyvä show, ja esitys oli selvästi tosi hyvin suunniteltu, Nea sanoo.

– Laulajat olivat tosi hauskoja, huumorintajuisia ja rentoja, he kuvailevat tunnelmaa.

Riikka-äiti on saapunut Turusta yhdessä 13-vuotiaiden Runon ja Eerikan kanssa katsomaan keikkaa. Onnelliset ja vielä hieman jännittyneet tytöt kuvailevat keikkaa parhaaksi mahdolliseksi. Heidän laulajasuosikkejaan ovat Louis Tomlinson ja Niall Horan.

– Oli kyllä kivaa olla katsomassa keikkaa. Hyvää musiikkiahan nuo soittavat, äiti kuvailee seurueen yhteisiä tunnelmia.

Suuri Yli-Torniosta asti saapunut seurue oli samoilla linjoilla.

– Parasta oli se, että laulajat tuli lähelle lavaa ja nähtiin heidät koko ajan hyvin. Ne myös vitsaili paljon ja oli mukavia, kuvailevat 12-vuotiaat ystävykset Senni ja Inka.

Ibuki ja Midori saapuivat katsomaan keikkaa Japanista asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    4. 4

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    5. 5

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    6. 6

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    7. 7

      Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

    8. 8

      Bussiyhtiö Nobinan työnseisaus alkamassa, vaikutusten laajuudesta ei vielä tietoa – tieto HSL:lle yllätyksenä

    9. 9

      Opiskelijan kebabissa uinut seteli ei kelvannut taksikuskille Britanniassa – syytti seksuaalisesta ahdistelusta, mutta joutuikin itse vankilaan

    10. 10

      Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen huomenna – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    7. 7

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    8. 8

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    2. 2

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    3. 3

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    4. 4

      Kaverukset kisasivat NHL-pelissä, toinen voitti 200 euron vedon – oikeus: Hävinneen ei tarvitse maksaa

    5. 5

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    6. Näytä lisää