Varpu, Vaula

Viihde

Provinssissa lavalta ulos heitetty Sanni: ”Menin väkisin lavalle”

Julkaistu:

poptähti
Laulaja Sanni yhtyeineen joutui lopettamaan keikkansa kesken perjantaina Seinäjoella.
Lauantaina yhtye nousikin Iskelmäfestivaalien lavalle uudella innolla. Edellisenä päivänä soittamatta jäänyt hittikappale 2080-luvulla soi viimeisenä ja Himoksen Iskelmäfestivaalien Telttalava oli täynnä väkeä.

– Tänään tuntui aivan erityiseltä esittää encore, Sanni mietti keikan jälkeen.

Sanni muisteli tunnelmia, kun järjestysmiehet kertoivat perjantaina soittoajan loppuvan. Viimeinen kappale jäi soittamatta.

– Se oli aivan absurdia. Olimme Provinssin päälavalla, emmekä saaneet enää nousta takaisin. Mietin kauhukuvia, kuinka keikoilla vedetään sähköt poikki.

– Menin väkisin vielä kiittämään yleisöä, jotka olivat saapuneet paikalle, Sanni kertoo.

Kesän keikkalavoille palaaminen oli Sannille mieleen. Alkukesään osunut Vain elämää -ohjelman kuvaukset olivat rutistus, josta palautuminen kesti hetken. Itse kuvaukset olivat laulajan mukaan upea kokemus.

– Oli todella outoa kuunnella äärettömän kovia laulajia laulamassa minun kappaleitani, laulaja kertoo.

Aiempien kausien aikana ohjelmaan osallistuneet artistit ovat päässeet kovaan nosteeseen. Artisti kertoo, ettei toive entistäkin suuremmasta menestyksestä ollut syynä ohjelmaan lähtemiseen.

– Halusin päästä näyttämään, että olen monipuolinen ja osaan laulaa monenlaisia kappaleita.

Sanni kertoo miettineensä, minkälaiseen pyöritykseen hän syksyllä joutuu.

– Mutta ei sellaiseen voi varautua etukäteen, hän toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    4. 4

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    5. 5

      Uskomaton debyytti! Henrik Haapala osui heti Florida Panthersin riveissä

    6. 6

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Erikoinen ratkaisu! Ässät voitti rangaistuslaukaus­kilpailun saamatta kiekkoa kertaakaan maaliin – katso video

    9. 9

      Lenkkeilevä sarjakakkija piinaa lapsiperhettä Coloradossa – kyltit ja valvontakamerat eivät hillitse häirikköä

    10. 10

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    5. 5

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    6. 6

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    7. 7

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    4. 4

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    5. 5

      Uskomaton debyytti! Henrik Haapala osui heti Florida Panthersin riveissä

    6. Näytä lisää