Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Uusi Hämähäkkimies-näyttelijä paljastui – kymmenen vuotta nuorempi kuin edeltäjänsä

Julkaistu:

Supersankarielokuvat
Uuteen Hämähäkkimies-elokuvaan valittiin päärooliin poikkeuksellisen nuori näyttelijänalku.
Marvelin maineikas sarjakuvahahmo Spider-Man, suomeksi Hämähäkkimies, saa jälleen uuden elokuvan.

Elokuvan virallinen nimi ei ole vielä vahvistunut, mutta sen on suunniteltu tulevan julki vuonna 2017 ja sen ohjaa Jon Watts. Päärooliin on valittu näyttelijä Tom Holland.

Valinta on monien mielestä erikoinen, sillä Holland on vasta 19-vuotias ja hänen urallaan ei ole ollut vielä varsinaista suurta läpimurtoa. Hänet tunnetaan parhaiten sivuroolista vuonna 2012 ilmestyneestä elokuvasta Selviytyminen (The Impossible), jossa hän näytteli Naomi Wattsin roolihahmon poikaa.

Aiemmin Hämähäkkimiehen roolissa on nähty Tobey Maguire ja Andrew Garfield, jotka olivat molemmat maailmankuuluja jo ennen Hämähäkkimies-elokuvissa esiintymistä.

Maguire ja Garfield olivat molemmat myös huomattavasti Hollandia vanhempia näytellessään kuuluisaa sarjakuvasankaria.

Maguire oli Hämähäkkimies-elokuvan ilmestyessä 27-vuotias. Garfield oli The Amazing Spiderman -elokuvan ilmestyessä 29-vuotias.

Alle 20-vuotiaalla Hollandilla onkin edessään todellinen haaste, sillä yhden maailman suosituimman sarjakuvasankarin näytteleminen on lastattu melkoisilla odotuksilla.

Supersankarielokuvien suosio kasvoi räjähdysmäisesti Tobey Maguiren tähdittämän Hämähäkkimies-elokuvan jälkeen. Kyseinen elokuva julkaistiin vuonna 2002. Yhdysvaltalaisen Buzzfeed.com -uutissivuston mukaan samana vuonna ilmestyi vain yksi toinen supersankarielokuva, kun taas vuonna 2016 tulee ilmestymään ainakin kahdeksan eri supersankarielokuvaa.

Tom Holland julkaisi Instagram-tilillään hiljattain videon, joka vihjaa melko selvästi uuden elokuvaprojektin alkamiseen.

Holland tekee videolla huiman takaperinvoltin kotipihallaan, joka viittaa siihen, että mies kenties jo harjoittelee haastavaa rooliaan varten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – Tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    8. 8

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    9. 9

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    10. 10

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    6. 6

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    7. 7

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    8. 8

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    9. 9

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    5. 5

      Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

    6. Näytä lisää