Alvar, Auno

Viihde

Stone Temple Pilotsin manageri innostui uudesta ruotsalaisbändistä: ”Ruotsalaiset osaavat kyllä säveltää korvamadon” – katso video!

Julkaistu:

tukholma rock city
Reykjavik ei riittänyt Albert Asvaldssonille. Hän muutti Tukholmaan ja perusti bändin.
Albert Asvaldsson on aina soitellut ahkerasti kitaraa. Death By Toaster -bändin ensiaskeleet otettiin jo vuonna 2012 Islannissa.

– Minulla oli kova tarve soittaa, vaikka se olikin enemmän sellaista harrastamista, ei vakavasti otettavaa touhua.

Sitten Islannin talous sakkasi. Reykjavikista tuli yht’äkkiä hyvin kurja paikka olla ja elää. Asvaldsson päätti muuttaa Ruotsiin. Muutenkin onni potki nuorta kitaristia. Stone Temple Pilotsin manageri kuuli Asvaldssonin tekemiä biisejä

– Steve Stewart innostui musiikistamme. Silloin tuli olo, että tässähän täytyy ryhtyä tekemäänkin jotain.

Bändi sai rumpalin Asvaldssonin veljestä Magnuksesta, joka muutti myös Tukholmaan. Toinen kitaristi, Per Fagrell, ja basisti, Daniel Tiderman, ovat ehtoja tukholmalaisia.

Bändi on tehnyt töitä puolitoista vuotta täysin määrätietoisesti. Juhlahetki koitti kesäkuun alussa, kun bändin esikoisalbumi tuli painosta. Päivää juhlittiin soittamalla näytöskeikka Hard Rock Caféssa, jonne bändin fanit olivat saapuneet leivänpaahtimet mukanaan bändin nimeä kunnioittaakseen.

Täysin bändi ei vielä miehiä elätä. Kitaristi työskentelee musiikin suoratoistopalvelu Spotifyn palkollisena ja basisti on graafinen suunnittelija.

– Nyt aiomme vain soittaa, soittaa ja soittaa, Nirvanaa ja Soundgardenia esikuvinaan pitävät muusikot lupaavat.

Death By Toasterin keikkakalenteri ei vielä ulotu Suomeen asti.

– Suomeen olisi kyllä hienoa tulla, koska te rakastatte rokkia. Euroviisuissakin teillä oli mahtava bändi Pertti Kurikan Nimipäivät. Ymmärrän toki, että punkilla ei välttämättä pärjää. Ruotsalaiset taas tietävät tasan tarkkaan, kuinka kappaleeseen sävelletään koukku, joka jää korvamatona soimaan päähän, bändi nauraa.

Bändi on iloinen saadessaan aloittaa uransa juuri Tukholmasta käsin, sillä kaupunki rokkaa.

– Täällä tapahtuu monenlaisia juttuja koko ajan. Bändejä ja keikkoja riittää jokaiselle viikonpäivälle.

Bändi kehottaakin Tukholmaan matkustavia googlettamaan keikkoja, mikäli rokkivarvasta nykii.

– GigGuide ei kerro kaikkea. Kannattaa etsiä netistä paikkojen omat kotisivut ja etsiä elävää musiikkia sitä kautta.

Parannettavaakin Tukholmasta silti löytyy.

– Ulkopuolisena voin sanoa, että bändit voisivat puhaltaa enemmän yhteen hiileen. Sopia vaikkapa keikkoja yhdessä, Asvaldsson toivoo.

Tukholman rokkibaareja ja levykauppoja

Rokkibaareja:

Hard Rock Café, Sveavägen 75

Pub Anchor, Sveavägen 90

Göta Källare, Folkungagatan 45

Bluesbaren, Hornsgatan 55

Pet Sounds Bar, Skånegatan 80

Harry B James, Regeringsgatan 47

Kafé 44, Tjärhovsgatan 46

Levykauppoja:

Recordmania, Östgötagatan 2

Snickars, Hökens gata 11

Pet sounds, Skånegatan 53

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Valepoliisi iski taas uudella kikalla Kuopiossa – pyysi ottamaan kaikki rahat esille

    4. 4

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. 6

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    7. 7

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    8. 8

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    9. 9

      Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

    10. 10

      Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    6. 6

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    7. 7

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    8. 8

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    9. 9

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    10. 10

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Valepoliisi iski taas uudella kikalla Kuopiossa – pyysi ottamaan kaikki rahat esille

    4. 4

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. Näytä lisää