Alma

Viihde

Valikko

Britney Spears erosi, taas – teki temput exälle sosiaalisessa mediassa

Julkaistu:

taas sinkku
Kuka mahdetaan nähdä tiuhaan vaihtuvista sulhoistaan tunnetun popparin kainalossa seuraavaksi?
Pop-prinsessa Britney Spearsilla ei näytä olevan onnea rakkauselämässään.

Britney, 33, on nimittäin US Weekly -sivuston mukaan eronnut viimeisimmästä siipastaan, tuottaja-ohjaaja Charlie Ebersolista, 32.

Viime vuoden lokakuussa hynttyyt yhteen lyönyt pari ehti olla yhdessä hieman alle kahdeksan kuukautta.

– Tuntui siltä, että hän (Ebersol) oli suhteessa vääristä syistä, lähde kertoi US Weeklylle.

Spears on poistanut kaikki kuvat exästään Instagram-tililtään.

Näin kävi myös Britneyn edellisen heilan David Lucadon kohdalla eron jälkeen, joten oletettavaa on, että Britin ja Charlien suhde on lopullisesti ohi.

Tiuhaan vaihtuvia suhteita

Britneyn värikäs mieshistoria vilisee lyhyitä miessuhteita.

2000-luvun alussa Britney ja poptähti Justin Timberlake olivat kiiltokuvapari, joka vannotti pysyvänsä neitsyinä ennen avioliittoa. Suhde kuitenkin päättyi, kun Britneyn huhuttiin pettäneen kultaansa.

Ensimmäinen aviokokemus olivat Las Vegasin pikakihlat lapsuudenystävä Jason Alexanderin kanssa vuonna 2004.

Vuodesta 2004 vuoteen 2007 Britney oli naimissia taustatanssijansa Kevin Federlinen kanssa. Tästä suhteesta syntyivät myös Britneyn pojat Sean Preston ja Jayden James.

Joulukuusta 2011 tammikuuhun 2013 Britney oli kihloissa managerinsa Jason Trawickin kanssa.

Ebersolia ennen kuvioihin mahtui vielä David Lucado, jota Brit syytti pettämisestä.

Juttua korjattu klo: 13:24. Britney Spears on 33-vuotias, ei 38-vuotias.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

  2. 2

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  3. 3

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  4. 4

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. 6

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  7. 7

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  8. 8

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  9. 9

    Armeija ja islamistit taistelevat luodein ja raketein kaupungin kaduilla Filippiineillä – ”Näin Isisin siellä”

  10. 10

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  8. 8

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

  2. 2

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  3. 3

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  4. 4

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. Näytä lisää