Jaakko, Jimi

Viihde

Valikko

Kuva: Elvis ilmestyi Teijalle pilvessä Syötteellä – ”Lopulta lähdin pois, mutta Elvis jäi”

Julkaistu:

I Don’t Care if the Sun Don’t Shine, lauloi Elvis Presley aikoinaan. Maailman suurin rocktähti tiesi mitä lauloi, sillä hän peitti Särkiperän taivaan olemuksellaan.
Teija Särkelä kohtasi juhannusta edeltävällä viikolla Syötteen kansallispuistossa itse Elvis Presleyn. Hän äkkäsi taivaalta pilven, joka muistuttaa selvästi Kuningasta.

– Kiipesin Särkiperän vaaralle ja katselin ihanaa auringonlaskua. Sitten tajusin, että Elvis katselee minun kanssani Syötteen vaaramaisemia!

Melkein kuin kuningas olisi tullut kysymään Are You Lonesome Tonight? Ja asettunut Teijan läheisyyteen.

Valtavan pilven päällä oli nuori ja salskea Elvis, ei loppuvuosien pöhöttynyt Las Vegas -laulaja.

– Istuskelin tunnin vaaran huipulla ja Elvis oli kanssani koko ajan.

– Lopulta minä lähdin pois, mutta Elvis jäi vielä taivaalle, hän jatkaa.

My Baby Left Me, taisi Kuningas ajatella.

Ilma oli kuitenkin poutainen, joten ehkä Kuningas saattoi myöhemmin nähdä Blue Moonin.

Teija Särkelä on tuttu myös Maajussille Morsian -sarjasta, jossa hän sai olla ensimmäinen ”naisjussi” vuonna 2007. Siippaa ei sarjasta löytynyt, kosolti kokemuksia kuitenkin.

Särkelä kertoo kuunnelleensa Elvistä nuoruudessaan, ei kuitenkaan tunnustadu erityiseksi faniksi.

– Olihan Elvis aivan mahtava.

Vanhojen rokkihittien kuuntelemisen sijaan Särkelä kertoi viettävänsä Juhannusta Kovalammen rannalla karaoketansseissa. Kovalammen illassa olikin luvassa A Little Less Conversation, A Little More Action.

Ota kantaa

Onko Elvis Kuningas?

On 59% Ei ole 41%
Ääniä yhteensä 3051

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Joensuussa etsitään 9-vuotiasta poikaa – kateissa eilisillasta lähtien

    3. 3

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    6. 6

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    7. 7

      Venäläiset sota-alukset pyysivät suomalaisporukan troolaria vaihtamaan kurssia: ”Ottivat yhteyden Viron rannikkovartioston kautta”

    8. 8

      Lentäjillä on salainen järjestelmä, joka auttaa välttämään inhottavia työkavereita hienotunteisesti

    9. 9

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    10. 10

      Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    4. 4

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Joensuussa etsitään 9-vuotiasta poikaa – kateissa eilisillasta lähtien

    3. 3

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    6. Näytä lisää