Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Tällainen on Janen vihkisormus – Vesa hankki viime tingassa

Julkaistu:

Vesa Keskisen ja Jane-rakkaan häitä juhlittiin Tuurissa lauantaina.
Kyläkauppias Vesa Keskinen ja Jane eli Janieles Gomes De Costa saivat toisensa lauantaina Tuurissa pidetyissä häissä.

Vihkiseremoniassa Jane sai vasemman käden nimettömäänsä timanteilla koristellun sormuksen, jonka hän oli itse valinnut.

Sormuksen hankkiminen jäi viime hetkille, sillä Vesa kiirehti sormuskaupoille keskiviikkona, vain kolme päivää ennen häitä.

– Asia oli ollut meillä useana päivänä puheenaiheena eli ei se missään nimessä unohtunutkaan ollut. Me molemmat ajattelemme, että kaikella on aikansa. Eilen oli aika hankkia Janen sormus, Vesa Keskinen kommentoi asiaa Ilta-Sanomille torstaina.

Keskisen mukaan Janen sormus ei ollut huippukallis.

– Jane valitsi vaatimattoman sormuksen. Timantit ovat pieniä ja arvo tavallinen, uskoisin sen olevan jopa alle keskiarvon, Keskinen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    6. 6

      Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

    7. 7

      Mies syntyi ilman jalkoja ja toista käsivartta – päätti silti ryhtyä kehonrakentajaksi

    8. 8

      Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

    9. 9

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    10. 10

      Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    6. 6

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    7. 7

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    8. 8

      Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

    9. 9

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    10. 10

      Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    10. 10

      Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    2. 2

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    3. 3

      Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

    4. 4

      Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

    5. 5

      Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

    6. Näytä lisää