Signe, Varma

Viihde

Renny Harlin hehkuttaa Sara Forsbergia: ”Luonnonlahjakkuus”

Julkaistu:

Harlin kehui Shanghain filmisfestivaaleilla jouluaattona Kiinassa ensi-iltaan tulevan Skiptrace-elokuvansa tähteä Jackie Chania, mutta myös Sara Forsbergia.
Ohjaaja Renny Harlin ja Aasian kovin filmitähti Jackie Chan saivat median liikkeelle, kun he ilmestyivät Shanghain Filmifestivaaleilla kertomaan yhteisestä Skiptrace-elokuvastaan.

Kun Renny aikoinaan vetäytyi Mannerheim-elokuvaprojektista, alkoi hän saada Hollywoodissa jälleen ohjaustöitä. Hollywoodin studiot kun olettivat aikoinaan Rennyn keskittyvän vain Mannerheimiin.

Mannerheimista vetäytymisen jälkeen Renny on ohjannut niin tunnettuja tv-sarjoja kuin muutamia elokuvia. Skiptrace-tarina oli ohjaajalle uudenlainen ja loistava kokemus.

– Tämän elokuvan teko oli unelmien täyttymys. Rakastan Kiinaa ja sen kulttuuria. Tiesin, että Jackie haluaa näyttää maailmalle kuinka upea tämä maa on, Renny hehkutti.

– Oli mahtavaa tehdä pitkästä aikaa komediaa. Meillä oli kuvauspaikoilla aina hauskaa. Jackien tekemät toimintakohtauksetkin ovat uskomattoman värikkäitä ja kekseliäitä, Renny kehui.

”Sara on luonnonlahjakkuus”

Elokuvassa näyttelee myös muun muassa Johnny Knoxville sekä suomalainen Sara Forsberg.

– Jackie ja Johnny ovat parivaljakkona huippuhauska yhdistelmä. Stunttikohtauksissa on se juju, että Jackie onnistuu aina ja Johnny tyrii homman, Renny kertoi.

Sara Forsbergista Harlinilla oli vain hyvää sanottavaa.

– Sara on luonnonlahjakkuus ja tuo elokuvaamme hyvää huumoria. En epäile hetkeäkään, etteikö Saralla olisi Amerikassa hieno tulevaisuus niin elokuvissa kuin musiikkialalla. Hänellä on juuri sopivasti jalat maassa, Harlin kehui.

Harlin painotti vielä, että Skiptrace on melkein valmis. Ohjaajalla on edessä Shanghain jälkeen Pekingin lehdistötilaisuudet, sitten on lyhyen loman vuoro.

– Minulla on vielä pari kuukautta leikkaus- ja äänitöitä. Sen jälkeen elokuva on valmis, hän kertoi.

Haastatteluiden aikana he paljastivat, että Skiptrace on Kiinassa ensi-illassa jouluaattona.

– Olen viettänyt Kiinassa yli vuoden ja tämä on ollut elämäni antoisin seikkailu, ohjaaja Renny Harlin sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    7. 7

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    8. 8

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    9. 9

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    10. 10

      CAS julkisti Johaugin tuomion kokonaisuudessaan – päätös ei ollut yksimielinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää