Elviira, Elvi

Viihde

Valikko

Arja Koriseva ajoi tuntuvat sakot katsastamattomalla mersulla

Julkaistu:

Arja Koriseva on saanut 1 408 euron sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksesta.
Ylinopeus ei ollut suurensuuri, sillä poliisin tutka mittasi Korisevan ajaneen 81 kilometrin tuntinopeutta tieosuudella, jolla suurin sallittu nopeus oli 60 km/t. Koriseva jäi kiinni rikkeistä marraskuun lopulla.

Toinen rikkomus oli selkeämpi, sillä Korisevan omistama vuosimallin 2009 Mercedes-Benz C200 CDI oli tapahtumahetkellä käyttökiellossa. Ajokki olisi pitänyt katsastaa viimeistään syyskuussa, mutta katsastus jäi tekemättä. Mersu katsastettiin lopulta 8. joulukuuta.

– Kyseessä oli inhimillinen erehdys, lyhytsanainen Koriseva, 50, kommentoi sakkojaan IS:lle.

Poliisi pysäytti Korisevan ysitiellä Korpilahden keskustan kohdalla tiistai-iltana 25. marraskuuta kello 22.36. Korisevan keikka­kalenteriin oli merkitty saman päivän kohdalle yksityistilaisuus.

”En ole ikinä selitellyt”

Toivakassa, runsaan 50 kilometrin päässä sakotuspaikasta asuva Koriseva ei halua puida tapahtunutta tarkemmin.

– Ikinä en ole selitellyt tällaisia asioita. Näitä tapahtuu, kun ajaa vuodessa 60–70 000 kilometriä, Koriseva sanoo ja päättää puhelun hyvän kesän toivotuksiin.

Koriseva sai teoistaan yhteisen 16 päiväsakon rangaistuksen. Korkeiden tulojen vuoksi yhden päiväsakon rahamäärä oli 88 euroa.

Jos Korisevalla olisi ollut tutkaan joutuessaan nopeutta yksi kilometri tunnissa vähemmän, olisi ylinopeus kuitattu 115 euron rikesakolla.

21 kilometrin ylinopeudessa kuudenkympin alueella liukuma on 8–16 päiväsakkoa. Määräaikaiskatsastamattoman auton käytössä liukuma on 4–12.

Useita sakkoja aiemmin

Korisevalle ylinopeussakot eivät ole ensimmäiset. Viimeisimmät IS:n tietoon tulleet sakkonsa Koriseva ajoi elokuussa 2013. Tuolloinkaan ylinopeus artistin kotikulmilla Toivakassa ei ollut suuri: 61 km/t neljänkympin alueella. Sakkoja tuli tuolloin 288 euroa.

Lokakuussa 2007 Koriseva ajoi Toivakassa rajumpaa ylinopeutta: 116 km/t 80-alueella. Tuolloin poliisi määräsi 180 euron sakot.

Korisevan verotettava ansiotulo vaihtelee eri vuosina paljon. Sen vuoksi mainitut kaksi sakkosummaa olivat oleellisesti pienempiä kuin nyt määrätty.

Sisä-Suomen kihlakunnansyyttäjä vahvisti Korisevan tuoreimmat sakot toukokuussa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  2. 2

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

  4. 4

    Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

  5. 5

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  6. 6

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  7. 7

    Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

  8. 8

    Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

  9. 9

    Kommentti: Kokoomus riitelee sotesta nyt kaikkien kanssa – onko ovella jo kolmas hallituskriisi?

  10. 10

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  3. 3

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  4. 4

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  5. 5

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  6. 6

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  7. 7

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  8. 8

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  9. 9

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  2. 2

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar ilakoi bikineissä turkoosin meren äärellä – fanit haltioissaan: ”Mikä kaunotar!”

  4. 4

    Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

  5. 5

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  6. Näytä lisää