Verneri

Viihde

Angelina Jolie villinä vanhoissa ennen julkaisemattomissa mallikuvissa

Julkaistu:

Luonnon lapsi
Kuuden lapsen äiti Angelina Jolie täytti hiljattain 40. Näissä 20 vuotta vanhoissa, ennen julkaisemattomissa kuvissa Jolie hulluttelee nuoruuden innolla.
Oscar-palkittu näyttelijä-ohjaaja-tuottaja Angelina Jolie täytti kesäkuun 4. päivä pyöreät 40 vuotta. Varsin hillittyä elämää aviomiehensä Brad Pittin ja perheen kuuden lapsen kanssa nykyään viettävä Jolie on nuoruudessaan ollut varsinainen villikko – ainakin jos nämä ennen julkaisemattomat parinkymmenen vuoden takaiset mallikuvat antavat yhtään osviittaa kaunottaren luonteesta.

Kuvissa Angelina flirttailee kameran kanssa ja hulluttelee sielunsa kyllyydestä peruukin kanssa. Paitsi että hän välillä väläyttää kuuluisaa hymyään, hän antaa myös pimeämmän puolensa tulla esiin kuvissa.

Ennen näkemättömät kuvat on Daily Mailin mukaan ottanut losangelesilainen valokuvaaja Marcel Indik. Kuvien ottoaikaan Angelina oli vielä naimaton nainen. Nuori Jolie oli tuolloin kiireinen markkinoidessaan vuonna 1995 ilmestynyttä Hakkerit-elokuvaansa.

Elokuvasta ei koskaan tullut kassamenestystä, mutta Angelina kuittasi roolistaan loistavat arvostelut. Kuvausten aikana Jolie alkoi seurustella brittiläisen vastanäyttelijänsä Jonny Lee Millerin kanssa. Pari avioitui maaliskuussa 1996. Pari erosi helmikuussa 1999.

Sittemmin Jolie on ollut naimisissa näyttelijä Billy Bob Thortonin kanssa 2000–2003. Vuonna 2014 Jolie meni viimein naimisiin Pittin kanssa. Pari oli seurustellut jo vuodesta 2005.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Halvat pikkusikarit saavuttivat suosiota – HS: hallitus haluaa nostaa hintaa

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    8. 8

      Presidentti Sauli Niinistö tapaa Trumpin Valkoisessa talossa

    9. 9

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    5. 5

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    6. 6

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    7. 7

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    8. 8

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    3. 3

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    4. 4

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    5. 5

      Halvat pikkusikarit saavuttivat suosiota – HS: hallitus haluaa nostaa hintaa

    6. Näytä lisää