Atso

Viihde

Levypomo uskoo: Gallagherin veljekset ovat liian onnellisia, jotta Oasis tekisi paluuta

Julkaistu:

paluuhuhut
Huhut siitä, että Liam ja Noel Gallagher olisivat kasaamassa uudestaan menestysbändi Oasista, ovat velloneet jo viikkoja.
Huhut 1990- ja 2000-lukujen superbändi Oasiksen paluusta ensi vuonna ovat viime aikoina käyneet kuumina. Jossakin vaiheessa jo uskottiin Liam ja Noel Gallagherin jopa tehneet asiasta herrasmiessopimuksen.

Nyt kuitenkin bändin aikanaan löytänyt levy-yhtiöpomo Alan McGee haluaa leikata huhuilta siivet. Hänen mukaansa veljekset nauttivat elämästään omilla tahoillaan aivan liian paljon kootakseen jälleen vuonna 2009 hajonnutta bändiään yhteen.

– Liam ja Noel ovat onnellisempia kuin vuosiin, joten en usko, että Oasis tekee paluuta, McGee sanoi Mirror Celeb -haastattelussa Mirror-lehden verkkosivuilla.

– Olen tavannut Noelin lukuisia kertoja ja törmännyt muutaman kerran myös Liamiin, eikä kertaakaan pitkien keskustelujemme aikana ole puhuttu Oasiksen paluusta. Toki niin voi käydä joskus tulevan 20 vuoden aikana.

Veljesten välirikko ei ole showtemppu

McGee on vakuuttunut, että elokuussa 2009 backstagella sattunut tappelu, bändin hajoaminen ja siitä seurannut sanasota Liamin ja Noelin välillä ei ollut vain jokin nerokas suunnitelma ansaita entistä enemmän miljoonia tulevaisuuden come-backin myötä. Veljesten välirikko on hänen mukaansa todellinen.

– Se on niin totta kuin olla ja voi. Eivät he ole niin show-miehiä. Kun he sanovat jotakin, he myös tarkoittavat sitä.

Oasiksen hajomaisen jälkeen Noel Gallagher ryhtyi soolouralle ja julkaisi kaksi hittialbumia joista uusimman, Chasing Yesterday, tänä vuonna nimellä Noel Gallagher’s High Flying Birds.

Liam Gallagher sen sijaan kokosi bändin Beady Eye yhdessä muiden Oasiksessa loppuaikoina soittaneiden muusikoiden kanssa. Bändi julkaisi kaksi albumia kunnes hajosi lokakuussa 2014.

Gallagherin veljekset perustivat Oasiksen Manchesterissa vuonna 1991. Bändi hajosi lopulta veljesten erimielisyyksien takia syksyllä 2009. Oasiksen tuotantoa on myyty kansainvälisesti yli 70 miljoonaa kappaletta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Lappi täräytti taas pohjat – suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Suomen MM-rallissa!

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    9. 9

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    10. 10

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Lappi täräytti taas pohjat – suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Suomen MM-rallissa!

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. Näytä lisää