Signe, Varma

Viihde

Ruotsin viisuvoittaja Måns: ”Itkin, kun menimme pisteissä Venäjän ohitse”

Julkaistu:

Ruotsin edustaja Måns Zelmerlöw on voittanut euroviisut. 28-vuotias voittaja kehottaa kaikkia kiusattuja muistamaan, että ovat täydellisiä sellaisina kuin ovat.
Ruotsi voitti myöhään viime yönä euroviisut Måns Zelmerlöwin esittämällä kappaleella Heroes.

Viisufinaalin jälkeen 28-vuotias, iloinen ja vapautunut lundilainen vastaili sujuvalla englannilla kansainvälisen lehdistön kysymyksiin euroviisujen lehdistötilaisuudessa.

– En kuullut sitä heti, kun se (voitto) julkistettiin. Ymmärsin asian vasta sekunteja myöhemmin, Måns kertoo.

Etukäteen Måns uskoi, että tulisi toiseksi tai kolmanneksi. Hän oli varma, että Venäjän Polina Gagarina voittaisi.

– Kun ohitimme Venäjän ensimmäisen kerran ja koko areena hurrasi, itkin vähän.

Venäjän edustaja kysyi lehdistötilaisuudessa, voittiko Ruotsi Venäjän ”homolobbauksen ansiosta”. Lehdistötilaisuuden juontaja halusi ohittaa kysymyksen epäasiallisena. Måns tahtoi kuitenkin kertoa, että euroviisut on musiikkikilpailu eikä poliittinen kilpailu.

Måns Zelmerlöwin oma suosikkikappale kisoissa oli Australian Guy Sebastianin Tonight Again. Sebastian oli myös ruotsalaisen paras kaveri viisukilpailijoista. Kaverukset kävivät yhdessä salilla.

Jos puhuisin nuorelle itselleni, sanoisin, että pysy sellaisena kuin olet. Haluan sanoa kaikille, joita kiusataan, että olette täydellisiä sellaisina kuin olette,

Måns oli lapsena kiusattu. Häneltä kysyttiin, mitä hän haluaisi nyt sanoa nuorelle itselleen, jos hän voisi.

– Jos puhuisin nuorelle itselleni, sanoisin, että pysy sellaisena kuin olet. Haluan sanoa kaikille, joita kiusataan, että olette täydellisiä sellaisina kuin olette, Måns vastasi.

Hänen lähitulevaisuuden suunnitelmiinsa kuuluu uuden albumin julkaisu kesäkuussa, jolloin hän saapuu myös Suomeen keikalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    8. 8

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    9. 9

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää