Leena, Matleena

Viihde

Valikko

Sebastian Rejman palaa keikkalavoille – ”Hirveimmällä keikalla erikoislaatuinen ja kauhistuttava tilanne”

Julkaistu:

rokkikeikat
Muusikko kertoi IS:lle kauheimman ja parhaimman keikkamuistonsa.
The Giant Leap -yhtyeen laulajana tutuksi tullut ja sittemmin useita viihdeohjelmia juontanut Sebastian Rejman esiintyy keskiviikkona ensimmäistä kertaa uuden yhtyeensä kanssa.

Magical Tuesday -yhtyeen debyyttikeikka Helsingin On the Rocksissa ei jännitä suvereenia esiintyjää.

– Enemmänkin hyvällä tavalla kihelmöi vatsassa ja se ei johdu eilisestä kebabista, hän kertoo.

– Haluan tehdä musiikkia entistä enemmän jatkossa. Sieluni huutaa sen tekoa ja pyrkimykseni on tehdä sitä enemmän, Rejman kertoo.

Viime aikoina Rejman on ollut otsikoissa yksityiselämänsä vuoksi, alkuvuodesta hän kihlautui näyttelijä Iina Kuustosen kanssa. Taiteilijat ovat tarkkoja yksityisyydestään ja tälläkään kertaa mies ei suostu paljastamaan nähdäänkö Iina illalla yleisön joukossa.

The Giant Leap -yhtyeen kanssa keikkaillessa Suomen keikkapaikat tulivat Rejmanille tutuiksi sekä hyvässä että pahassa. Hirveimmäksi keikkamuistokseen Rejman mainitsee Eurassa sijaitsevassa Osmantuvassa sattuneen välikohtauksen nelisen vuotta sitten.

– Kun saavuimme paikalle, yksi ukko uhkasi vetää meitä turpaan. Selvisimme kuitenkin ehjänä lavalle, hän kertoo ja jatkaa.

– Keikka jouduttiin kuitenkin keskeyttämään, sillä aivan lavan edessä eräs nainen löi toista naista nyrkillä kasvoihin. Se oli melko kauhistuttava ja erikoislaatuinen tilanne, en ollut aiemmin nähnyt naisen lyövän toista naista niin. Keskeytimme biisimme ja yritin puhua, että ”otetaan nyt ihan rauhassa kaikki”.

Parhaimmiksi keikkamuistoikseen Rejman kertoo vuonna 2007 Bryan Adamsin lämmittelijänä toimimisen sekä The Giant Leapin viimeisen keikan Tampereella Hullu Poro -ravintolassa.

– Kaikki yleisössä lauloivat mukana ja tunnelma oli hieno. Ajattelin siinä lavalla, että mitäs hittoa olemme nyt oikein tekemässä, mutta päätös lopettamisesta oli jo tehty. Tunnelma oli samaan aikaan ihana ja haikea, Rejman muistelee.

Magical Tuesdayn debyyttikeikka keskiviikkona 20.5. kello 23 On the Rocksissa Helsingissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    7. 7

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    8. 8

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    9. 9

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    10. 10

      Eronnut Valkoisen talon tiedottaja Spicer ei naura kaikelle hänestä tehdylle parodialle: ”Typerää, hölmöä tai pahantahtoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    10. 10

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    2. 2

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    3. 3

      Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut – löydettiin yllättäen hotellihuoneesta

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. Näytä lisää