Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Big Brother -voittajalla laihdutuskuuri käynnissä – esittelee tuloksia pelkkään lippalakkiin pukeutuneena

Julkaistu:

laihdutuskuuri
Julkkis Big Brotherin voittaja kertoo oppineensa fiilistelemään näläntunnetta, kun laihdutuksen tulokset ovat alkaneet näkyä.
Julkkis Big Brotherin vuonna 2013 voittanut taikuri Jori A. Kopponen kertoo blogissaan tavoittelevansa ”kesäkuntoon pääsyä” 60 päivässä. Uusimmassa blogikirjoituksessaan Kopponen esittelee ruokavalionsa ja kertoo laihduttaneensa kahdessa viikossa kuusi kiloa. Tuloksia Kopponen esittelee peilin kautta otetussa valokuvassa, jossa poseeraa sivuttain ainoastaan lippalakki päässään, voit katsoa kuvan täältä.

Kopponen tuumaa kehostaan lähteneen pääasiassa nestettä ja myöntää, ettei ole täysin pysynyt laihdutusruokavaliossa, mutta on päässyt eroon ”turhan syömisen ilosta.”

– Nautin pienen nälän tuomasta energiasta. Olen tehokkaampi ja herään aikaisin hyvällä mielellä. Ennen, kun lapsi heräsi ennen kahdeksaa makasin, laitoin lastenohjelmat televisiosta ja makasin koomassa sohvalla tarhaan lähtöön asti. Mutta nyt olen jo tikkana juonut aamukahvit ennen lapsen heräämistä. Elämänlaatu on paljon parempi! Kopponen hehkuttaa.

Kopponen kertoo noudattavansa pääasiassa hiilihydraatitonta ruokavaliota.

– Olen luonut itselleni perusajatuksen, että hiilihydraatit ovat myrkkyä. Ateriariisikin tulee syötyä hieman huonolla omallatunnolla.

– No myönnetään, että välillä on hieman riutunut olo, mutta jotenkin sitä tässä vaiheessa kun tuloksiakin jo näkyy, niin sitä vähän fiilisteleekin näläntunteella, hän kirjoittaa.

Voit lukea Jori A. Kopposen blogikirjoituksensa kokonaisuudessaan täältä.

Ota kantaa

Laihdutatko parhaillaan ”kesäkuntoa” varten?

Kyllä 41% En 59%
Ääniä yhteensä 3568

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

    6. 6

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    7. 7

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    8. 8

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    9. 9

      Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

    10. 10

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    11. Näytä lisää

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    4. 4

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    2. 2

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    3. 3

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

    6. Näytä lisää